Silmistä sen näkee!
Silmät puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa.
Kun näemme, että lasten silmiin syttyy ilo ja into, se kertoo meille siitä,
että heillä on nyt toivo
- eikä työmme ole turhaa.
Moskovan turvakodin lapset Zlata, Rusalina, Marina, Stepan ja Volodja
ovat saaneet normaalin lapsen elämän takaisin.
Tässä lehdessä:
Pääkirjoitus: Ihmiset, joilla on näky
Moskovan turvakodin uudet lapset: Enää ei tarvitse pelätä!
Kellarista nousseet! Kahden kellaripojan elämänmuutos (Jekaterinburg)
Veljekset - Järkyttävä raportti Odessan katupartiolta
Uutisia Mission Possiblen työkentältä
Miten
voit olla mukana
Yhteystiedot
Ihmiset, joilla on näky
IGNAT
IVANOV
Mission Possiblen toiminnanjohtaja
Kesäkuussa Mission Possiblen työn vetäjät eri maista ja kaupungeista kokoontuivat suurimpaan tähänastiseen tapaamiseemme. N. 30 hengen ryhmämme kokoontui Espoon Serenaan ja jatkoi matkaa Tukholmaan, jossa tapasimme Mission Possible Swedenin edustajat.
Tuhansien kilometrien päässä toisistaan samaa työtä tekevät ihmiset saivat tavata toisiaan ja vaihtaa kokemuksia. Päätavoite oli suunnitella tulevaa työtä.
Koolla oli aunutlaatuinen joukko työalueensa vastuunkantajia - ihmisiä, joilla on näky, visio.
Kaikkein tärkeintä Mission Possiblen kaltaisen järjestön työssä ovatkin oikeat ihmiset, joilla on näky - voimakas tietoisuus ongelmasta, sen ratkaisusta ja omasta tehtävästä
Ihmiset, joilla on näky, menevät tarvittaessa vaikka läpi harmaan kiven. He eivät laske tunteja eivätkä vaivojaan. He uhraavat mukavuutensa, vaarantavat jopa terveytensä toisten hyväksi.
Oikeita ihmisiä ei voi korvata rahalla. Rahalla ei voi ostaa luottamusta, rakkautta, rohkaisua tai toivoa. Lapsia ei voi ostaa kadulta pois.
Olemme kiitollisia, että meillä on työntekijöinämme ihmisiä, Siksi voimme turvallisin mielin suunnitella työn laajentamista. Kiitos siitä, että olette olleet heidän tukenaan! |
Ryhmä lähdössä Tukholmaan. Kiitämme lämpimästi Viking Linea, joka lahjoitti matkat!
 |
 |
|
Harvinaisia otoksia: Oikealla: Takana vas. maatilaamme paljon auttanut Joonas Ahtiainen sekä Valentina ja Sasha Rotenko Moskovan turvakodilta. Edessä MP Swedenin Anne ja Arto Rajala. |
|
VALENTINA ROTENKO
Moskovan turvakodin äiti
Moskovan kodin uudet lapset:
Enää ei tarvitse pelätä!
|
Nikita, pieni puhumaton poika
Huhtikuussa viranomaiset tulivat ovellemme mukanaan vaalea, pelokas pikkupoika. Meitä oli pyydetty ottamaan 3-vuotias Nikita hoiviimme.
Lapsi ei osannut puhua. Hän pelkäsi kaikkia aikuisia ja juoksi piiloon.
Eikä ihme, että hän pelkää kaiken sen jälkeen, mitä on joutunut pienen elämänsä aikana kokemaan. Hän on isätön poika, jonka äiti on prostituoitu. Naapurien mukaan lapsi on alusta asti joutunut olemaan paljon yksin. Kun hän oppi kävelemään, äiti sitoi hänet sänkyyn lähtiessään ulos - joskus useiksi päiviksi.
Naapurit kuulivat lapsen itkevän ja yrittivät auttaa tätä. Tilanteen jatkuessa sietämättömänä he soittivat poliisille, joka toi lapsen meille.
Kun Nikita oli ollut luonamme jonkin aikaa, hän alkoi luottaa henkilökuntaamme. Hän ymmärtää puhetta, vaikkei itse puhu.
NIkita on oppinut järjestämään lelut ja keräämään kupit ruuan jälkeen. Kun lähdemme ulos, hän tietää ojentaa jokaiselle oikean kenkäparin! Hän on meidän kaikkien lemmikki!
Zlata - ensimmäistä kertaa turvallisessa ympäristössä
Zlata, 14, tuli kotiimme ennen joulua. Hänellä on takanaan katulasten tavallinen tarina: alkoholi hajoiti kodin, uusi isäpuoli oli väkivaltainen. Asunnon menetys vei äidin ja Zlatan kadulle. He oleskelivat rautatie- ja metroasemilla. Sieltä katupartiomme löysi tytön.
Zlata on hyvin käyttäytyvä ja oppimishaluinen tyttö. Toisten lasten seurassa hän on avoin, mutta aikuisiin hän suhtautui alussa pelokkaasti.
Näiden kuukausien aikana Zlata on muuttunut paljon, hänen terveytensä on kohentunut, ja yhä useammin saamme kuulla hänen nauruaan. Kodissamme hän on varmaan ensimmäistä kertaa elämässään saanut kokea, mitä on elää ilman pelkoa.
NATASHA IVANOVA
Katupartion johtaja
Kellarista nousseet!
|
He eivät enää asu täällä: Vasemmalla Aleksei, oikeassa laidassa keittoa syömässä Ilja
Aleksei ei ollutkaan toivoton tapaus!
Aleksei oli niin sukulaistensa kuin poliisin mielestä toivoton tapaus. Hän on isätön ja koditon poika, jonka äiti on alkoholisti. Aleksei oli pahasti alkoholi- ja liimariippuvainen, hänen käytöksensä oli vuoroin aivan holtitonta, vuoroin apaattista. Sisäänpäinkääntyneeseen poikaan oli vaikea saada kontaktia.
Alekseilla oli kaupungissa kaksi tätiä, mutta hän valitsi kadun, pitäen itseään kaikille tarpeettomana.
Osoitimme hänelle aina erityistä huomiota kuin pikkulapselle, silitimme päätä, toimme vaatteita. Vähitellen hän kiintyi meihin ja alkoi avautua ja keskustella ongelmistaan. Eräänä päivänä viime talvena hän sanoi, että on tullut uskoon ja alkanut rukoilla, ja rukoilee meidänkin puolestamme! Helmikuun puolessavälissä hän sanoi, että haluaa lähteä kellarista ja palata sukulaisten luo
Etsimme hänen kaksi tätiään. Toinen täti, jonka luona Aleksei oli asunut aiemmin jonkin aikaa, kieltäytyi jyrkästi edes puhumasta pojasta. Toinen, Ljuba-täti, osoittautui sydämelliseksi ihmiseksi. Hän otti heti Aleksein luokseen.
”En käsitä, kuinka saatoin ennen asua siinä saastaisessa kellarissa”, Aleksei sanoi meille vähän myöhemmin. ”Ljuba-tädin koti on kuin paratiisi siihen verrattuna!”
Laitoimme viranomaisten kanssa Aleksein paperit kuntoon. Löysimme hänelle myös työpaikan. Ennen kuin päihteet saivat yliotteen Alekseista, hän oli ehtinyt käydä ammattikursseja, ja sen ansiosta hän nyt pääsi isolle tehtaalle ohjaamaan metallintyöstökonetta. Hän sai lisäksi asunnon tehtaan henkilökunnan asuntolasta.
Aleksei on täynnä työintoa ja uskoo, että kaikki tulee sujumaan hyvin. ”Olen valtavan kiitollinen Jumalalle ja teille!” hän sanoi.
Muuttunut Ilja hämmästytti päiväkeskuksen poikia
Tutustuimme Iljaan, 12-vuotiaana kadulle joutuneeseen poikaan, kaksi vuotta sitten. Hän eli kaupungin keskustassa kellarissa, jonka poikia aloimme auttaa. Ilja ei koskaan eronnut liimapussistaan. ”Ensimmäinen asia, minkä näemme aamulla, on Ilja liimaa haistelemassa”, kellarin pojat kertoivat. Ilja myönsikin olevansa pahasti liimakoukussa.
“Minulla on äiti, sisko ja isäpuoli. Karkasin kotoa, kun olin riidellyt äidin kanssa ja äiti käski lähtemään”, Ilja kertoi.
”Suutuin tosi paljon ja sanoin itselleni: Hyvä on sitten, pystyn kyllä huolehtimaan itsestäni.”
“Asuin ensin tietokoneklubilla. Aamulla menin normaalisti kouluun ja illalla palasin kerhoon. Vartijat auttoivat minua läksyissä ja antoivat jotain syötävääkin. Joskus sain heiltä pieniä töitä, niin sain vähän rahaa. Tällä tavalla kului yksi vuosi ja sain kuudennen luokan käytyä. Mutta sitten klubi suljettiin ja jouduin kadulle.”
“Olin silloin 14-vuotias. Löysin suojan tunnelityömaalta. Työntekijät antoivat minun olla siellä, ja sain heiltä ruokaa. Mutta kun tunneli valmistui, jouduin etsimään toisen paikan. En käynyt enää koulua, minulla ei ollut sopivia vaatteita, ei kirjoja eikä rahaa.”
Ilja tutustui silloin kellarissa eläviin poikiin. Uusien ystävien myötä hänen elämäänsä tulivat varkaudet, juominen ja liimanhaistelu. Poika menetti unelmansa, suunnitelmansa ja elämänhalunsa. Hän muuttui välinpitämättömäksi kaikkea kohtaan, liima oli hänen elämänsä keskipiste.
Kun kävimme kellarissa ja puhuimme poikien kanssa, Ilja alkoi selvästi kiinnostua mahdollisuudesta päästä kadulta pois ja alkaa toisenlainen elämä. Hänellä oli myös paljon kysymyksiä: Antaako Jumala varmasti kaiken anteeksi, jos kääntyy koko sydämestään hänen puoleensa. Voiko rukoilla missä vain ja omin sanoin vaiko vain kirkossa?
Vuosi sitten elokuussa Jekaterinburgin alueelle avattiin pieni kristillinen nuorten päihdekuntoutuskeskus. Sovimme, että voimme lähettää sinne kadulta poikia, kun siellä on tilaa. Ilja halusi mennä sinne ensimmäisten joukossa.
Hän muuttui vuoden aikana dramaattisesti ja sai valtavasti aikaan. Hän pääsi eroon päihteistä ja kasvoi paljon pituutta, vahvistuen muutenkin fyysisesti. Hän suoritti erityiskursseina 7 ja 8 luokan. Hän on myös opetellut pianonsoittoa. Iljan haaveena on 9 luokan jälkeen pyrkiä opistoon, jossa voi valmistua tietokoneohjelmoijaksi.
Oli koskettavaa, kun Ilja tuli vierailemaan päiväkeskuksessamme. Hän tapasi siellä myös tovereitaan, jotka edelleen asuvat kellarissa. Hän kertoi koko joukolle, mitä hänen elämässään on tapahtunut.
Iljan äiti ei valitettavasti edelleenkään halua tavata poikaansa. ”Rukoilen äidin puolesta, että voisimme sopia kaiken ja unohtaa menneet”, Ilja sanoo.
Teini-ikäisille ja nuorille sopivista kuntoutuspaikoista on suuri pula.
Emme pysty sijoittamaan katupartion poikia minnekään.
Tutkimme parhaillaan mahdollisuutta perustaa Jekaterinburgiin oma kuntoutuskeskus.
ALEKSANDER
OSIPOV
Katupartion johtaja
Aleksander 'Sasha' Osipov on nuori isä, joka opiskelee journalistiikkaa. Työkseen hän vetää Mission Possiblen katupartiota. Rauhallisesta, hiljaisesta miehestä ei heti uskoisi, että hän on Odessan maanalaisen maailman asiantuntija. Hän on käynyt huumenuorten pimeissä kellareissa, hoitanut hirrestä laskettua, itsemurhaa yrittänyttä katupoikaa, auttanut palaneita ja ruhjoutuneita lapsia... Työkohteistamme saamamme raportit ovat usein liian järkyttäviä julkaistaviksi uutislehdessämme. Linjanamme on keskittyä hyviin uutisiin lapsista ja nuorista, jotka ovat päässeet kadulta pois tämän työn ja tukijapiirimme mukanaolon kautta. |
Välillä kuitenkin julkaisemme kirjoituksia, jotka auttavat teitä lukijoita paremmin ymmärtämään paitsi katulasten äärimmäisen vaikeaa elämää myös sitä, mitä työntekijämme joutuvat päivittäin kohtaamaan. Kaikissa Mission Possiblen työkohteissa joudutaan jatkuvasti suremaan ja hautaamaan tälle maailmalle tarpeettomina kuolleita lapsia ja kohtaamaan lasten henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä. Ohessa Sashan tuore raportti. Ehkä saamme joskus julkaista tähänkin kertomukseen onnellisen lopun. |
Sergei (vas.) ja Aljosha Odessan katupartiolla
VELJEKSET
Näiden poikien kanssa ei voi puhua paljon. He eivät luota kehenkään. Eivät minuunkaan. Ajan myötä he tosin ovat hieman pehmentyneet.
He ovat veljeksiä. 16-vuotias Aljosha on nuorempi, isoveli on Sergei, 18. Hänellä on säännölliset piirteet, vaaleat hiukset, siniset silmät. Nuorempi muistuttaa isoveljeään, mutta hänen kasvoilleen on jähmettyneenä tuskainen ilme, joka kertoo kivusta ja vihasta. On ollut jo pitkään.
Veljekset elävät putkistossa satama-alueella, joka on yksi partiokohteemme. He ovat aivan erilaisia kuin muut kohtaamani kadun lapset. He ovat ylpeitä ja voimakasluonteisia eivätkä osallistu muiden elämään. Pojat elävät omien sääntöjensä mukaan eivätkä päästä ketään piirinsä sisäpuolelle. He varovat vahingoittamasta itseään eivätkä koske päihteisiin.
He yrittävät käytöksellään osoittaa niin muille kuin meille, etteivät kuulu kadun väkeen. He koettavat luoda vaikutelman, etteivät tarvitse apua eikä heillä ole nälkä, vaan he syövät vain seuran vuoksi.
Mutta tämä on ulkokuorta. Heidän silmistään näkyy epätoivo ja täydellinen pettymys elämään. En pitkään ymmärtänyt syytä siihen. Mutta kun asia selvisi minulle, se sai kauhun väreet juoksemaan selkäpiitäni pitkin.
Pojat asuivat ennen Belgorodissa. Isä kuoli, kun he olivat aivan pieniä. Aljosha lähti kotoa ensin, 12-vuotiaana. Miksi - hän ei kerro. Yksittäisistä eleistä ja katseesta voi nähdä, ettei elämä kotona ollut kovinkaan suloista. Äidistä poika ei puhu pahaa, muttei hyvääkään. Huitaisee vain kättään ja sanoo: ”No hän...”
Kiltti, arka poika joutui keskelle kadun raakaa maailmaa. Hänen ainoa etunsa oli myötätuntoa herättävä ulkonäkö: kun jalkakäytävällä kerjäävä hento poika katsoi ohikulkijaa sinisillä silmillään, kovasydäminenkin antoi lantin.
Sain tilaisuuden puhua Aljoshan kanssa, kun isoveli oli poissa. Sergein läsnäollessa poika ei puhu puolta sanaa. Niukoista lauseista ja siitä, mitä muut pojat salaa kertoivat, sain käsityksen tapauksesta, joka sattui noin vuosi sitten.
Aljosha asui silloin muiden poikien kanssa kellarissa eräässä Odessan lähiössä. Hän oli kerjäämässä toverinsa kanssa ostoskeskuksessa, kun heidän luokseen tuli joku mies. Mukava, ystävällinen setä! Hän sanoi pojille, etteivät nämä lähtisi pois, hän tulisi kohta takaisin ja toisi heille jotain hyvää syötävää. Pojat odottivat jännittyneinä. Mies tulikin takaisin ja iloisesti hymyillen ojensi heille makeisia ja leivoksia.
Tunnin kuluttua poikien vatsaa alkoi koskea. Vielä tunti, ja heidän olonsa oli hirveä. Sitten heiltä alkoi mennä taju. Innoissaan herkuista he eivät olleet kiinnittäneet huomiota siihen, että niiden päällä oli jotain mustaa jauhetta. Mitä se oli, on jäänyt epäselväksi, mutta seuraukset olivat sitäkin selvemmät.
Aljoshan toveri – jonka nimen ja kohtalon tietää yksin Jumala – sekosi mieleltään. Ehkä kivusta, ehkä myrkystä. Aljoshalla säilyi järki, mutta monet elimistön toiminnat järkkyivät pahasti. Vaurioituneiden hermojen vuoksi hän ei näe kunnolla, ja silmien liike on hallitsematonta. Kädet ja pää vapisevat ja nykivät.
Alussa hänen koko ruumiinsa peittyi märkiviin haavoihin. Ihosta ja lihaskudoksesta irtoili kappaleita. Ainoa paikka, missä hän saattoi maata kivuissaan, oli maanalainen kammio. Sairaalassa hänelle annettiin vain ensiapu ja laitettiin sen jälkeen pian ulos.
Sergei sai kuulla, mitä veljelle oli tapahtunut. Hän tuli Odessaan auttamaan tätä ja jäi kadulle. “Ilman Sergeitä olisin varmaan kuollut tai tullut hulluksi kivusta”, Aljosha sanoo.
Vuoden kuluttua selän haavat alkoivat arpeutua. Suurin osa hartioiden kudoksista oli pudonnut pois. Uusi, kireä nahka peitti pojan laihat olkapäät. Jäljellä on vielä kolme avohaavaa, joita yritän säännöllisesti hoitaa. Muut haavat ovat muuttuneet kamaliksi arviksi, ikään kuin joku olisi kaatanut selkään kiehuvaa tervaa.
Syötyään veljekset lähtevät aina mahdollisimman nopeasti pois. He eivät halua puhua. Niinä lyhyinä minuutteina, joina he hörppivät partiollamme keittonsa, yritämme osoittaa heille kaiken rakkauden ja huolenpidon, minkä pystymme, näyttääksemme heille, että on olemassa rakkauden voima, joka voi voittaa sen pahuuden, kivun ja vihan, mitä he ovat joutuneet kokemaan.
Kuva: Sasha lääkitsee Aljoshan haavoja.
 |
Turvakotien lapset maalla Moskovan ja Pietarin kotiemme lapset ovat viettäneet kesää maatilallamme ja leireillä. Myös Krasnojarskin kodin lapset ovat päässeet maalle siksi aikaa, kun kodissa on tehty remonttia. |
 |
Yritämme saada syksyksi valmiiksi vuoden alussa hankitun turvakotirakennuksen remontin ja laajennusosan. Taloon rakennetaan lisähuoneita, saniteettitilat ja tiivistetään kylmät osat talviasuttaviksi. |
 |
Maatilallamme valmistaudutaan sadonkorjuuseen. Peltoihin kylvettiin keväällä kaksinkertainen määrä porkkanaa viime vuoteen nähden . Kesällä rakensimme uuden porakaivon veden laadun parantamiseksi. |
Miten voit olla työssä mukana?
TULITIKKUJA
SAATAVISSA JATKUVASTI!
Pieni
Tulitikkutyttö -tikkujamme on myyty jo yhdeksän vuoden ajan!
Niitä kysytään edelleenkin jatkuvasti. Tikkujamme ostamalla
tai itse myymällä voit olla mukana tukemassa katulapsityötä.
Monet työn ystävät ovat myyneet niitä lähipiirissään
tai paikkakunnallaan eri puolella Suomea.
Rasioiden piirrosetiketit esittävät todellisia kadun lapsia, joita partiomme auttavat. Yhden puntin hinta on 3 euroa (puntissa on 10 rasiaa). Tikkuja voit tilata myyntiin sopivaksi katsomasi määrän. Rahat tilitetään vasta sitten, kun tikut on myyty. Myyntiajalla ei ole rajoitusta. Lämpimät kiitokset kaikille mukanaolijoille!
Tilaukset: Mission Possible ry, PL 120, 01451 Vantaa, puh. 09-838 7012 tai sähköposti mission.possible@icon.fi
Tilaukset ja lisätietoa 09-838 70128 tai mission.possible@icon.fi
Lahjoitukset katulapsityölle:
Rahoitamme lasten auttamisen lahjoitusvaroin. Kiitos tuestasi!
KATULAPSITYÖN TUKITILIT:
Nordea 230918-15317
Sampo 800019-9292
OKO 572068-218443Viitenumerot työkohteittain:
107 Katulapsityö Venäjällä
204 Katulapsityö Ukrainassa
408 Bulgarian romanilasten ruokailu- ja lukutaitoprojekti
903 Suurin tarveVarainkeräyksellämme on Etelä-Suomen lääninhallituksen valtakunnallinen keräyslupa OKU976A.
Mitä
eri summilla saa? Menevätkö
varat varmasti perille?
Seuraava lehti ilmestyy lokakuussa. Hyvää alkusyksyä!
Lehtiarkisto
Onko sinulta jäänyt
väliin jokin numero tai haluatko tutustua työmme aiempiin vaiheisiin?
Tervetuloa lehtiarkistoomme, josta löytyvät kaikki lehtemme ja tiedotteemme v:sta 1995 alkaen!
Arkistoon pääset nettisivujemme etusivulta tai tästä.
Kristillinen lähetys- ja humanitäärisen avun yhdistys
PL 120, 01451 Vantaa,
Merineulantie 4, 01450 Vantaa
puh. 09-838 701278, fax 09-838 70122, mission.possible@icon.fi
Lehtemme ilmestyy
6 kertaa vuodessa. Paperiversio on maksuton ja saatavissa suomeksi ja
ruotsiksi. Tilaa paperilehti
tästä.
Lähetämme sähköpostilla uuden lehden linkin e-postituslistalle
ilmoittautuneille.
Tervetuloa mukaan, jos et vielä ole!
Haluatko pois e-lehden postituslistalta? Ilmoita siitä tänne.
Lisätietoa: Siirry kotisivujen alkuun
