"Syön tämän ja menen nopeasti alas lämpimään."

Poika Jekaterinburgin katupartiolta syö keittoaan putkitunnelin reunalla.

Tässä lehdessä:

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa
Ei enää katua ja nälkää: Vova ja siskot vihdoin turvassa
Siperian Krasnojarskin turvakotitalon remontti alkanut
Kun kylmä tunkeutuu luihin ja ytimiin: Välähdyksiä Siperian katupartioilta
Tämä on viimeinen mahdollisuuteni: Sergei kadulta päihdekuntoutukseen
Miten voit olla mukana
Yhteystiedot

Pääkirjoitus:

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

IGNAT IVANOV
Mission Possiblen toiminnanjohtaja

Minun täytyy tuulettaa päätäni ennen kuin voin nukkua.

Olen Odessassa. Pitkän työpäivän jälkeen kaikki ovat lähteneet koteihinsa. Itse olen jäänyt toimistoomme yöksi. Ajatukset pyörivät päässäni. Vaikka ulkona on kylmä, lähden ulos.

On jo yli puolenyön. Suuntaan linja-autoasemalle, joka on toimintakeskuksemme lähellä. Asemalla ei ole ulko-ovia, hyinen tuuli puhaltaa salissa ja käytävillä. Se on kuin kolkko jääpalatsi.

Viimeiset bussit lähtevät, mutta siellä täällä himmeiden lamppujen värisevässä valossa näkyy ihmishahmoja.

Toinen kerros on täynnä väkeä. Kodittomia miehiä ja naisia. Pullo kulkee kädestä käteen. Tupakansavua. Nuoret kuuntelevat kasettinauhuria. Vanhus nurkassa on jo nukahtanut. Heräisikö hän enää tässä kylmässä?

Joku myöhästynyt matkustaja on virheekseen jäänyt viettämään yötä asemalle. Hän puristaa tiukasti matkatavaraansa ja yrittää olla nukahtamatta. Hänet erottaa heti muiden joukosta.

Ensimmäisessä kerroksessa on paljon vähemmän ihmisiä. Siellä ovat kurjimmat. Kaikki ovat hiljaa ja odottavat kärsimättömästi aamun valkenemista.

Yhdellä harvoista ehjistä penkeistä istuu nuori tyttö ohueen takkiin kääriytyneenä. Joka hengityksen mukana kuuluu voimakasta korinaa. Välillä hän yskii raastavasti.

Istun käytävän toiselle puolelle. Mietin kuumeisesti, mitä voin tehdä. Likainen, juopunut nainen ehtii ennen minua, työntää muovimukin tytön käteen ja sanoo karhealla äänellä: "Juo, se auttaa." Tyttö on keltainen ja laiha, tuskin pystyy nielemään. Hän kääriytyy taas takkiin säilyttääkseen teen tuoman lämmön.

Lähden ulos. Kylmyys on tunkeutunut jo luihin asti. Päässäni ei ole yhtään ajatusta. Vain tämä yksi: Mitä voimme tehdä heidän hyväkseen...

Odotan ensimmäisten työntekijöidemme tuloa.
Muutamaa tuntia myöhemmin olemme vieneet tytön sairaalaan, jossa hänen keuhkotulehdustaan hoidetaan.

Ymmärsin jällen konkreettisesti, kuinka tärkeää on olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

"Nyt lähdetään sairaalaan." Katupartion työntekijät hakivat Tanjan asemalta heti aamulla.

Meidän, jotka teemme tässä järjestössä työtä,
täytyy pitää sydämemme lämpiminä ja muistaa työmme tärkeys.
Emme saa turtua kurjuuden määrään.
Emme saa tyytyä siihen, mitä on tehty.
Meidän asenteestamme voi riippua kymmenien lasten kohtalo!

KRASNOJARSK
LJUBA EPONTSHINTSEVA

Ei enää katua ja nälkää:
Vova ja sisaret vihdoin turvassa

Kadulla kolme vuotta elänyt ja kovia kokenut Vova täytti juuri 12 vuotta, siskot Polina ja Anja 6 ja 4.

Jatkuva pelko ja nälkä ovat varjostaneet sisarusten koko elämää - turvakodissamme vietettyjä kuukausia lukuunottamatta.

Vova ei ole koskaan nähnyt isäänsä. Isäpuoli oli alkoholisti, ja Vova pakeni kadulle välttääkseen pieksämisiä ja etsiäkseen ruokaa.

Perhe asui pienessä asuntolahuoneessa. Tappelut, juomingit ja ruuan puute leimasivat elämää. Ainoita hyviä hetkiä olivat ne harvat päivät, jolloin isäpuoli kuljeskeli jossain ja äiti vähensi juomistaan. Hän teki silloin leipomossa töitä, ja Vova auttoi häntä. Pikkutytöt olivat kotona yksin.

Joskus molemmat vanhemmat lähtivät pois, lapset olivat useita päiviä yksin ilman ruokaa. Vovan oli silloin mentävä kerjäämään rahaa. Hän osti maitoa ja leipää, ja syötyään osan leivästä hän vei loput siskoille.

8-vuotiaana Vova tutustui katupoikiin, jotka asuivat vanhan asuntolan rappujen alla, ja liittyi joukkoon. Hän kerjäsi kaduilla, poltti tupakkaa, huvitteli roikkumalla vauhdissa raitiovaunun perässä. Katupojat kiusasivat Vovaa, mutta hän ei halunnut palata kotiin.

Poika kävi katupartiollamme. Kovien pakkasten jälkeen löysimme hänet kriittisessä tilassa. Hän oli ollut pakkasessa kumisaappailla ilman sukkia ja palelluttanut jalkansa. Nopea hoito pelasti jalat. Toimme hänet turvakotiin.

Pian haimme myös pikkusiskot. Tytöt olivat kurjassa kunnossa. Löysimme heidät makaamasta sohvalta nälissään. Ainoa ruoka, mitä meillä sattui olemaan kassissa, oli kalasäilyke. Tytöt hotkaisivat sen ja nuolivat kannenkin.

Kummankin jalkojen luut ovat vääntyneet. Varsinkin Anjan kävely on vaikeaa eikä hän tullessaan osannut kunnolla syödä ja niellä. Heillä oli muitakin sairauksia.

Olemme nähneet paljon vaivaa sisarusten eteen, ja nyt heidän vointinsa on parempi. Vova on myös aloittanut koulunkäynnin.

Lämmin ruoka veti Vovan katupartiollemme.	Lapsuus saatu takaisin! Anjan syntymäpäiväjuhlat.

Siperian Krasnojarskin turvakotitalon remontti alkanut

Helmikuun 2006 alussa hankkimamme talo otetaan pian osittain käyttöön. Osa lapsista, jotka asuvat kerrostalohuoneistoissamme, pääsee muuttamaan omiin tiloihin kevään aikana. Talon peruskunto on hyvä, mutta se on saneerattava uuteen käyttötarkoitukseensa. Pinta-ala on tällä hetkellä n. 120 m2. Kevään ja kesänkuluessa aiomme remontoida n. 70 neliön lämmittämättömät tilat ja rakentaa uudet saniteettitilat.

Krasnojarskin katulasten majoitus on toiminut väliaikaisratkaisun varassa useita vuosia. N. 16 lasta kerrallaan on mahtunut kerrallaan näihin tiloihin.   He saavat oman kodin!

Kun kylmä tunkeutuu luihin ja ytimiin:
Välähdyksiä Siperian katupartioilta

IGNAT IVANOV

Helmikuisella Venäjän-matkallani pakkaset olivat kahden viikon pahimmillaan yli 40 astetta.

Minulta kysyttiin, miten selvisin Siperian kylmästä.
Mutta kun ajattelen niitä kodittomia lapsia ja aikuisia, joita tälläkin matkalla kohtasin, voin vain ihmetellä, kuinka he selviävät.

Emme voi auttaa kaikkia,
mutta voimme olla kriittisellä hetkellä
auttamassa joitakin lapsia niin,
että heidän koko elämänsä suunta muuttuu.

Seuraavassa kuvia Siperian katupartioiltamme pahimpien pakkasten aikana:

"Maksim, Maksim!" Krasnojarskin katupartiomme johtaja Ljuba huutaa jääkylmään pimeyteen.

Hetken ajan kuluttua lumisten oksien keskeltä lämpötunnelista nousevan sankan höyryn seasta astuu esiin poika kuin haamu.

"Hei! Te tulitte!"

Ojennamme pojalle nopeasti lautasen kuumaa keittoa, leipää ja teetä, ja toisen annoksen hänen alkoholisti-isälleen, joka makaa sairaana alhaalla tunnelissa.
Maksim katoaa takaisin tunneliin.

Pakkasta on 47astetta.

Istumme nopeasti partioautoon lämmittämään kohmeisia varpaitamme.

Krasnojarskin katupartiomme on ainoa kaupungissa ja auttaa säännöllisesti n. 200 lasta 15 eri kohteessa.

JEKATERINBURG

	Jekaterinburgin -35 astetta Uralin jäätävässä viimassa tuntuu vielä pahemmalta kuin Krasnojarskin pakkaset. Pojat kiipeävät tunnelista mustina kuin nokikolarit, nuotio on noennut loukon, jossa he lämmittelevät. Ohuissa vaatteissa he syövät kallisarvoisen ruokansa. Teemuki lämmittää likaisia sormia. Eräs poika ei pääse ylös. "Hän putosi terävän raudan päälle", toiset kertovat. Kestää kauan, että saamme pojan nostetuksi kaivosta. Jalat ovat koukussa, poika on keltainen ja tuskissaan. Vanhan sukan ja likaisen muovin alla ammottaa verinen kuoppa. Haavan puhdistamisen jälkeen poika viedään nopeasti sairaalaan.

Jekaterinburgin partio auttaa säännöllisesti yli 200 katulasta ja nuorta 9 eri kohteessa.

JAROSLAVLIN KUNTOUTUSKESKUS

MARINA DOLBINA
Moskovan katupartion johtaja

"Tämä on viimeinen mahdollisuuteni"

Tutuistuimme Sergeihin kaksi vuotta sitten rautatieasemalla Moskovassa. Hän oli silloin 17-vuotias. Likainen, resuinen, risoissa saappaissa, nenä vuosi. Hänen silmänsä olivat tyhjät ja epätoivoiset, edessä oli kuilu. Tänään asiat ovat toisin, hän on Jaroslavlin maatilallamme päihdekuntoutuksessa. Tässä Sergein tarina:

Yhdeksän vuoden ajalta kotoa muistan vain isän ja äidin jatkuvat riidat. En edes ymmärtänyt, mistä he aina riitelivät. Riidat muuttuivat tappeluiksi. Pelkäsin kauheasti, että jotain tapahtuu - mutta jos huusin peloissani, sain itse selkään.

Sitten äiti kuoli sydänkohtaukseen ja isä joutui vankilaan. Jäin yksin ja jouduin ensi kertaa kadulle.

Aluksi oli kivaa, kun kadulla kaikki oli sallittua: sai polttaa, juoda, impata. Mutta vähitellen kaikki muuttui. Pahinta olivat pieksämiset, kun sekä "omat" että "vieraat" hakkasivat.

Kirjoitin kirjeen tädilleni Bakuun. Ajattelin, että hän äidin muistoksi ottaisi minut kadulta. Mutta hän vastasi: "Olen pahoillani, ei ole tilaa, minulla on mies ja lapset." Jatkoin elämää kadulla, nukuin asemilla, ullakoilla, kellareissa.

Olin 14-vuotias, kun jouduin sairaalaan kallonmurtuman vuoksi. Olin haistellut liimaa ja näin äidin kadun toisella puolella. Se oli hallusinaatio, mutta pelästyin kauheasti, ryntäsin pakoon, ja . löin pääni pahasti johonkin. Asiat muuttuivat sen jälkeen vain huonommiksi, näköni alkoi heikentyä.

Menin Jaroslavlin maatilalle, minua oli niin paljon kutsuttu sinne. Kahden viikon kuluttua "pummin vaistoni" alkoi kuitenkin toimia, halusin takaisin kadulle muiden luo juomaan ja ottamaan huumeita. Olin elänyt niin kauan kadulla, että kun jalkani taas astuivat tutulle rautatieasemalle, se oli kuin kotiinpaluu. Miksi lähdinkään täältä, mietin.

Meni vielä vuosi, ja jouduin taas sairaalaan umpisuolentulehduksen vuoksi ja sitten mielisairaalaan, minulle annettiin rauhoittavia jne.

Olin aivan loppu. Tuntui, että koko elämä oli mennyt, enkä ollut nähnyt mitään hyvää. Olin sairas, hakattu ja arvilla, olin aivan yksin eikä ollut mitään hyvää edessäpäinkään.

Aloin käydä seurakunnan kokouksissa ja miettiä, mitä tekisin. Lopulta mielessä oli vain yksi sana: "Jaroslavl". Menin Mission Possiblen toimistoon, kerroin tilanteeni, pyysin anteeksi. Pyysin, että minuun uskottaisiin vielä kerran ja otettaisiin takaisin. Tällä kertaa en lähtisi pois.

Olen nyt täällä maatilalla. Rukoilkaa puolestani, tämä on viimeinen mahdollisuuteni. Haluan, että elämäni muuttuu, ja haluan palvella Jumalaa. Uskon, että Jumala auttaa ja antaa kärsivällisyyttä kuntoutuskeskuksen vetäjillekin minun kanssani.

Kuntoutettavat tekevät maatilalla työtä, jonka tuloksista he voivat olla ylpeitä.
Satovuoden viimeisiä porkkanoita ja perunoita valmistellaan tässä myyntiin.

Moskovan katupartio auttaa säännöllisesti yli 400 katulasta ja nuorta. Maatilamme kuntoutuskeskuksessa asuu n. 40 kuntoutettavaa

Miten voit olla työssä mukana?

TULITIKKUJA SAATAVISSA JATKUVASTI!

Pieni Tulitikkutyttö -tikkujamme on myyty jo yhdeksän vuoden ajan! Niitä kysytään edelleenkin jatkuvasti. Tikkujamme ostamalla tai itse myymällä voit olla mukana tukemassa katulapsityötä. Monet työn ystävät ovat myyneet niitä lähipiirissään tai paikkakunnallaan eri puolella Suomea.

Rasioiden piirrosetiketit esittävät todellisia kadun lapsia, joita partiomme auttavat. Yhden puntin hinta on 3 euroa (puntissa on 10 rasiaa). Tikkuja voit tilata myyntiin sopivaksi katsomasi määrän. Rahat tilitetään vasta sitten, kun tikut on myyty. Myyntiajalla ei ole rajoitusta. Lämpimät kiitokset kaikille mukanaolijoille!

Tilaukset: Mission Possible ry, PL 120, 01451 Vantaa, puh. 09-838 7012 tai sähköposti mission.possible@icon.fi

Tilaukset ja lisätietoa 09-838 70128 tai mission.possible@icon.fi

Lahjoitukset katulapsityölle:

Rahoitamme lasten auttamisen lahjoitusvaroin. Kiitos tuestasi!

KATULAPSITYÖN TUKITILIT:

Nordea 230918-15317
Sampo 800019-9292
OKO 572068-218443

Viitenumerot työkohteittain:

107 Katulapsityö Venäjällä
204 Katulapsityö Ukrainassa
408 Bulgarian romanilasten ruokailu- ja lukutaitoprojekti
903 Suurin tarve

Varainkeräyksellämme on Etelä-Suomen lääninhallituksen valtakunnallinen keräyslupa OKU976A.

Mitä eri summilla saa? Menevätkö varat varmasti perille?

Lehtiarkisto

Onko sinulta jäänyt väliin jokin numero tai haluatko tutustua työmme aiempiin vaiheisiin?
Tervetuloa laajennettuun lehtiarkistoomme, josta löytyvät nyt kaikki lehtemme ja tiedotteemme v:sta 1995 alkaen!

Arkistoon pääset nettisivujemme etusivulta tai tästä.

Kristillinen lähetys- ja humanitäärisen avun yhdistys

PL 120, 01451 Vantaa, Merineulantie 4, 01450 Vantaa
puh. 09-838 701278, fax 09-838 70122, mission.possible@icon.fi

Lehtemme ilmestyy 6 kertaa vuodessa. Paperiversio on maksuton ja saatavissa suomeksi ja ruotsiksi. Tilaa paperilehti tästä.

Lähetämme sähköpostilla uuden lehden linkin e-postituslistalle ilmoittautuneille.
Tervetuloa mukaan, jos et vielä ole!

Haluatko pois e-lehden postituslistalta? Ilmoita siitä tänne.

Usein esitettyjä kysymyksiä

Lisätietoa: Siirry kotisivujen alkuun

Lähetä meille postia