Kymmenen vuotta kadonneita etsimässä

Kadulle joutunut lapsi ei pääse sieltä pois ilman apua. Jonkun on mentävä ja etsittävä kadonneet.

Kymmenen vuotta sitten ensimmäinen katupartiomme alkoi kiertää Moskovan asemia ja puistoja. Kadun maailma ja Itä-Euroopan lasten tilanne olivat pahempia kuin luulimmekaan.

Kerromme tässä numerossa kadonneista lapsista ja heidän etsimisestään näiden vuosien aikana.

Tässä lehdessä:

Pääkirjoitus: Kadonneita lampaita on tuhansia
Näin työ alkoi
Mikä on muuttunut 10 vuodessa? - Putkitunnelien lapset tämän päivän todellisuutta
Gennadin ja Marinan sydän palaa lapsille
Missä hän on tänään? - Lena on kihloissa ja turvakodin työntekijä
10-vuotias Pasha valitsi asemalaiturin: "Tajusin, ettei kukaan tarvitse minua"
Maksimin järkyttävä lapsuus: Kuusivuotiaana kadulle Siperian talveen

Miten voit olla mukana
Yhteystiedot

Kuva: Jekaterinburgin katupartion työntekijä Viktor puhuu kadun pojan kanssa

PÄÄKIRJOITUS

IGNAT IVANOV
Mission Possiblen toiminnanjohtaja

Kadonneita lampaita on tuhansia - kuka lähtee etsimään?

En edes uskalla ajatella, mitä olisi seurannut - tai pikemminkin jäänyt seuraamatta - jos 10 vuotta sitten emme olisi päättäneet aloittaa katulapsityötä.

Minulla ja vaimollani oli monta hyvää syytä olla aloittamatta sitä. Venäjän kirjallisuusprojekteissa ja uusien seurakuntien perustamistyössä (joita jatkamme tänäkin päivänä) oli jo kyllin tekemistä - eikä meillä ollut mitään kokemustakaan katulasten auttamisesta.

Päätimme kuitenkin kokeilla, miten katutyö sujuisi. Emme itse asiassa uskaltaneet olla kokeilematta.

Ajattelimme, että varmaan tavalla tai toisella onnistuisimme pelastamaan muutaman lapsen - ja jos emme teksi mitään, nämä muutamat jäisivät pelastumatta.

Tästä alkoi valtava tapahtumien vyöry.

Jos emme olisi lähteneet liikkeelle, sadat kadonneet lampaat olisivat jääneet eksyksiin.

Tänään Mission Possiblen katulapsiprojekti on käynnissä kolmessa maassa - Venäjällä, Ukrainassa ja Bulgariassa - ja meillä on 40 paikallista työntekijää. Pelastuneita lapsia on ollut satoja!

Meillä ihmisillä on pelottavan suuri valta.

Sinulla ja minulla on valta tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat toisten ihmisten ajallisiin kohtaloihin ja jopa iankaikkisuuteen.

Sydämelliset kiitos työtoveruudesta teille kaikille, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana!

Kiitos kaikille yhdistyksemme vastuunkantajille! Nämä ovat olleet mahtavat kymmenen vuotta, ja Jumalan avulla jatkamme eteenpäin!

Näin työ alkoi:

Vanha kirjallisuudenkuljetusauto alkoi palvella vastaperustettua Moskovan katupartiota. Anatoli Soljanik, yläkuvassa takana vasemmalla, entinen katunuori ja narkomaani, oli partion ensimmäinen työntekijä. Takarivissä myös Gennadi Dolbin ja Ignat Ivanov.

N. 20 000 lasta saanut apua kadulla, 200 turvakodeissa

Tähän mennessä pelkästään Moskovassa 10 000 katulasta on saanut säännöllistä apua, muissa kaupungeissa yhteensä suunnilleen sama määrä lapsia.

Satoja on saatu kadulta pois eri tavoin. Turvakodeissa on asunut n. 200 lasta.

Kuvaesitys 10 vuoden vaiheista löytyy tästä. Tervetuloa tutustumaan!

Mikä on muuttunut 10 vuodessa vai onko mikään?

Putkitunnelien lapset - tämän päivän todellisuutta

Satojatuhansia lapsia on edelleen Itä-Euroopan kaduilla pysyvästi tai lyhyempiä aikoja. Lapset ja tilanteet, joita kohtaamme, ovat aivan samanlaisia kuin 10 vuotta sitten. Nyt meillä kuitenkin on paremmat mahdollisuudet auttaa. Toimivat kanavat kadulle lasten luo ja sieltä pois ovat olemassa.

Lapset, joista kukaan ei välitä
Vanhempien alkoholismi pakottaa lapset kadulle etsimään elantoa. On järkyttävää kohdata lapsia, joista ei kukaan koskaan ole välittänyt: eivät vanhemmat kotona, eivät viranomaiset kadulla. Sairauksista, aliravitsemuksesta ja väkivallasta kärsivät tytöt ja pojat elävät loukoissa, joihin kunnon ihminen ei laittaisi koiraansakaan.

Lainsäädäntö parantunut, tullimääräykset kiristyneet
Alkuvuosina meille tuotti vaikeuksia se, ettei laki tuntenut yksityistä avustustoimintaa. Nykyään yksityiset turvakodit ovat mahdollisia, joskaan eivät ongelmattomia.

Toisinaan kohtaamme viranomaisten kanssa edelleen vaikeuksia riippuen kaupungista ja henkilöistä. Katulasten asiat kuuluvat poliisille, ja otteet ovat välillä erittäin karskeja ja lapsen tilanteesta piittaamattomia.
Yksityisten järjestöjen tilanne on selvästi heikentynyt siinä, että avustustavarasta joutuu maksamaan tullia. Tämä on lopettanut avustuskuljetuksemme.

Suurimmat ongelmat: liima ja vanhemmat
Suurin ongelma katulapsityössä on aina ollut lasten päihderiippuvuus ja liimanhaistelu. He ovat kuin nuoria rappioalkoholisteja: eivät näe omaa tilaansa ja elävät päivän kerrallaan. Pakkoauttaminen ei onnistu.

Toinen ongelma ovat lasten huoltajat - oma äiti tai isä. Moni lapsi joutuu kärsimään nälkää, väkivaltaa, elämään kadulla ja olemaan poissa koulusta, kun alkoholisoitunut huoltaja ei päästä häntä turvakotiin vaan pitää hänet itsellään lapsilisien takia. Vanhempainoikeuksien pois ottaminen on pitkä prosessi. Lapsen pelastaminen kadulta turvakotiin ja pitäminen siellä ei siksi aina ole yksinkertaista.

Mutta kun saamme lapsen turvaan, tarvitaan vain vähän huolenpitoa ja rakkautta, ja saamme nähdä ihmeitä!

Katulapsitilanne pahimmillaan nyt Siperiassa
Viime vuosina Moskovan ja Pietarin viranomaiset ovat tulleet tiukemmiksi, eikä näissä kaupungeissa enää ole kadulla yhtä paljon pieniä lapsia. Nuorimmat eivät hakeudu metropoleihin, koska pelkäävät joutuvansa kiinni.

Katulapsiongelman pahimpia alueita ovat nyt Siperian suurkaupungit, joissa katulapset ovat täysin heitteillä eikä heistä välitä edes poliisi. Siellä myös ilmasto on ankarampi.

Miten tästä eteenpäin?
Työmme on vielä liian pientä suureen avuntarpeeseen nähden. Olemme valmiita laajentamaan toimintaa sitä mukaa kun resurssit kasvavat.

Siksi, rakas lukija, sinunkin osallistumisesi mahdollisuuksiesi mukaan on elintärkeää sadoille lapsille!

Kuvat: Poikia Jekaterinburgista Uralilta 2005

Gennadin ja Marinan sydän palaa lapsille

Gennadi Dolbin, Moskovan ja Jaroslavlin työmme johtaja, on ollut alusta asti toimintamme peruspilareita. Hän on äärettömän sydämellinen ja lapsirakas, mutta samalla tiukka johtaja ja peräänantamaton taistelija. Gennadin vaimo Marina on monta vuotta vetänyt Moskovan katupartiota ja on kuin äiti kadun hylätyille lapsille ja nuorille.

Tämä lasten asialle antautunut pariskunta on vaikuttanut lukemattomien lasten, nuorten ja perheiden elämän muuttumiseen.

Vielä vajaat 15 vuotta sitten Gennadi oli liikemies kovassa autobisnesmaailmassa. - Kaikki entiset liikekumppanini ovat tänään joko kuolleita tai vankilassa!

Gennadin elämään tuli hengellinen herätys ja perinpohjainen muutos, kun hänen polion vammauttama veljensä koki ihmeparantumisen. Gennadi joutui itsekin perimmäisten kysymysten eteen.
- Pian uskoontuloni jälkeen sain sydämelleni köyhien suurperheiden avustamisen. Minulla oli suuri halu auttaa hädänalaisia heti alusta asti.

Mission Possiblen työhön Gennadi tuli v. 1995, kun katulapsiprojekti ei ollut vielä alkanut. Hän oli mukana kirjallisuustyössämme - ja kun katulapsiprojekti alkoi, hän huomasi pian johtavansa koko ajan kasvavaa, uraauurtavaa työtä, jossa toisaalta taisteltiin lasten elämän puolesta, toisaalta byrokratian kanssa.

- Nyt kun katson taaksepäin, kaikki on ollut yhtä suurta ihmettä. Kaikki alkoi tyhjästä! Jos joku olisi sanonut minulle 10 vuotta sitten, mitä kaikkea tulee tapahtumaan, en olisi uskonut. Työn kasvu, rakennukset, maatila! Ja lapset, jotka silloin elivät kadulla tupakoiden ja juoden ja nyt ovat normaaleja nuoria aikuisia ja menossa naimisiin! Ja kaikki pelastuneet narkomaanit! Jumala on valtavasti siunannut!

- Ensimmäinen kontakti kadun lapsiin on unohtumaton. Oli shokki nähdä lapsia sellaisessa tilassa. 9-vuotiaan Sergein raiskaus heti työn alkuvaiheissa oli suuri järkytys, samoin kuin kohdata lapsiprostituutio. 12-vuotiasta Natashaa myytiin 25 ruplalla. Sellainen pieni lapsi... En käsittänyt, miten sellaista voi tapahtua!

- Unohtumaton tapahtuma oli kuningatar Silvian vierailu turvakodilla v. 2001. Ja se, kun saimme Hollannista Dorcasilta lahjoituksen oman turvakotitalon rakentamiseen. Uskomatonta!

Työntekijältä vaaditaan tällaisessa tehtävässä Gennadin mukaan ennen kaikkea luottamusta Jumalaan tilanteessa kuin tilanteessa.

- Tässä työssä on paljon vaikeuksia ja pettymyksiä, vaaditaan kärsivällisyyttä. Kun tapahtuu jotain pahaa, ei pidä joutua paniikkiin eikä jäädä masennukseen. Meillä oli valtavasti vaikeuksia ensimmäisen kolmen vuoden ajan. Mutta Jumalan avulla pääsimme niistä yli ja saimme voiton.

"Jos Jumala on antanut meille tämän palvelustyön, Hän kyllä itse tulee voimallisesti auttamaan meitä siinä, kun vain pysymme uskollisina ja luottavaisina."

"En todellakaan ole katunut, että olemme kulkeneet tämän tien, niin moni on pelastunut. Tänäkin päivänä he käyvät meitä katsomassa. Olen onnellinen mies, elämä ei ole mennyt noin vain ohi!"

Kuvat:
Marina on kuin äiti kadun lapsille ja nuorille.
Gennadi rakastaa lapsia ja lapset rakastavat häntä.

MISSÄ HÄN ON TÄNÄÄN?

Lena on kihloissa ja turvakodin osa-aikainen työntekijä

Lena on Moskovan turvakotimme ensimmäisiä tyttöjä. Hän joutui kadulle alkoholistivanhempiensa mukana jo pienenä ja kokemaan alle kymmenvuotiaana kaiken, mitä katuelämä voi tuoda tullessaan.

Kun katupartio löysi hänet ja hän pääsi turvakotiin, kaikki muuttui.

Lenasta kasvoi vaikeasta taustasta huolimatta tasapainoinen ja taitava tyttö. Hän on monet vuodet huolehtinut kodin pienimmistä ja auttanut taloudenhoidossa.

Lena pääsi aloittamaan koulunkäynnin monen vuoden viiveellä, mutta nyt peruskoulu on takana. Hän on turvakodissamme osa-aikaisessa työssä ja käy samalla kokkikoulua saadaakseen virallisen todistuksen taidoistaan.

Lenan elämään kuuluu muutakin: Jaroslavlin maatilalla hän tutustui nykyiseen sulhaseensa. Häät ovat tulossa ensi kesänä.

Lenan vanhemmat ovat olleet Jaroslavlissa kuntoutuksessa ja työssä pitemmän aikaa.

KUVAT:

Lena muiden katulasten kanssa Moskovan puistoissa v. 1997.

Lenan taitavaa kodinhoitoa katsoessa ei uskoisi, että hän asui 10-vuotiaaksi asti kadulla.

MOSKOVA

MARINA DOLBINA
Katupartion vetäjä

10-vuotias Pasha valitsi asemalaiturin: "Tajusin, ettei kukaan tarvitse minua"

Pasha, 12, pieni ja hintelä poika, on ollut jo kaksi vuotta kadulla. Hän yöpyy asemalaiturin alla kymmenen muun pojan kanssa. Pasha on likainen ja haistelee koko ajan liimaa. Hän katsoo suoraan silmiin, ja tunnen sydänalassani, kuinka hän tarvitsisi äidin rakkautta.

Kerran hän purki minulle tuntojaan: "Minulla on veli. Ja oli äitikin. Kaikki oli hyvin. Mutta kerran menimme joelle uimaan, kun oli kuuma päivä. Olimme rannalla, äiti ui keskelle jokea. Yhtäkkiä hän alkoi kirkua ja huitoa. Pelästyimme hirveästi, emme tienneet mitä tehdä, huusimme ja juoksimme rannalla. Missään ei ollut ketään. Yhtäkkiä vain tajusimme, ettei äitiä enää ole. Olimme paniikissa. Myöhään illalla palasimme kotiin yksin, ilman äitiä. Emme käsittäneet sitä."

"Jouduimme lastenkotiin, meillä ei ollut ketään sukulaisia. Olin silloin 10, veli 6. Hänellä kävi tuuri, hänet adoptoitiin. Mietin, miten minä olin huonompi kuin veli. Minun oli tosi paha mieli, karkasin samalle joelle ja itkin siellä kauan. Tajusin, ettei kukaan tarvitse minua. Aloin karata usein. Kadulla oli ihan toisenlaista. Pojat opettivat minut haistelemaan liimaa. Heidän kanssaan minulla oli rauhallinen ja vapaa olo. Opin kerjäämäänkin, vaikka alussa se oli noloa."

Pasha puhuu itkua pidätellen. Hän on vasta pieni poika, mutta joutunut kärsimään paljon. Hän on menettänyt luottamuksen ihmisiin, hänen sydämensä on alkanut kovettua. Hän on alkanut näyttää nuorelta vanhukselta,

Pieni poika, joka tarvitsee huomiota ja rakkautta... Kun tuomme ruokaa, hän tulee aivan viereeni, pyörii ympärilläni, pyytää aina jotain pientä: vitamiinitabletteja, jotain hyvää. Hän toivoo, että hänestä pidettäisin huolta ja hänelle puhuttaisiin kauniisti. Ja se on meidän tehtävämme.

Törmäys junan kanssa
Kesällä Pashan murheentäyttämä elämä oli päättyä. Junat kulkevat aivan poikien nukkumaloukon edestä, ja vaunu tönäisi häntä. Kuin ihmeen kautta hän selvisi ilman pysyviä vammoja, kiitos Jumalalle, ja on nyt päässyt sairaalasta. Törmäyksestä junan kanssa kertoo pitkä rivi tikkejä päässä.

Kuva: Lasten vaaralliseen loukkoon asemalaiturin alle ei mahdu aikuinen.

KRASNOJARSK

LJUBA EPONTSHINTSEVA
Krasnojarskin työn vetäjä

Maksimin järkyttävä lapsuus: Kuusivuotiaana kadulle Siperian talveen

Maksim oli täysin yksin, hän eli putkitunneleissa. Oli ihme, että pikkupoika selvisi Krasnojarskin ankarissa olosuhteissa kaksi vuotta. Hänen elämässään tapahtui täyskäännös, kun hän pääsi turvakotiimme.

Maksim syntyi alkoholistiperheeseen. Äiti oli työtön, isä ja isoisä saivat varastamalla rahaa alkoholiin. Perhe asui pienessä, likaisessa asuntolahuoneessa.

Elämä oli yhtä huutoa ja riitaa. Aikuisten tapellessa Maksim usein peloissaan nukkui parvekkeella. Talviöinä häntä lämmittivät pipo ja villatakki. Samoja vaatteita hän piti 30 asteen pakkasessa ja juoksi pysyäkseen lämpimänä.

Maksimia ei opetettu peseytymään eikä kotona ollut kylpyhuonetta. Hän sai ihosairauksia ja syyhytaudin. Välillä ei ollut mitään syötävääkään. Naapurin rouva antoi hänelle joskus jotain ja kutsui nukkumaan kotiinsa. Usein Maksim kerjäsi kadulla ruokarahoja.

Kun isä huomasi, että pojalla oli rahaa, hän pakotti tämän kerjäämään. Jos rahaa ei tullut, lapsi sai selkäänsä. Maksim pelkäsi hirveästi näitä rangaistuksia. Kerran hän tuli tyhjin käsin kotiin ja otti äidiltään salaa vähän rahaa isää varten. Äiti kuitenkin huomasi sen, ja poika piestiin ankarasti.

Tämä tapaus sai Maksimin lähtemään kotoaan - vain kuusivuotiaana. Poika löysi kellareihin, joissa asui koditonta väkeä, oppi juomaan ja etsimään vaatteita kaatopaikalta. Sitten hän siirtyi muiden katulasten luo putkitunnelehin. Kokeneemmat 10-vuotiaat pojat opettivat hänet haistelemaan liimaa ja varastamaan.

Kun Maksim kävi kotonaan puoli vuotta myöhemmin, häntä kohtasi kauhea näky: äiti makasi lattialla kuolleena, isoäiti oli vieressä juovuksissa ja kertoi äidin kuolleen alkoholiin.

Kukaan ei enää odottanut poikaa kotona. Hän palasi tunneleihin. Myöhemmin hän kuuli järkytyksekseen, että äiti oli kuollut isän surmaamana ja isä oli vankilassa. Hän ei ole voinut antaa isälle tätä anteeksi.

Maaliskuussa 2002 löysimme tämän likaisen, sairaan ja uupuneen 8-vuotiaan pojan ja toimme hänet turvakotiin. Pesimme ja puimme hänet ja veimme lääkäriin. Siitä alkoi Maksimin uusi elämä. Hän ei ollut koskaan käynyt koulua, nyt hän aloitti ensimmäisen luokan.

Maksim täytti juuri 12 vuotta ja käy kolmatta luokkaa. Hän on lahjakas poika, soittaa kitaraa, ja lempiharrastuksena hänellä on hiihto. Hän käy erittäin mielellään pyhäkoulua. Ystävällinen luonne on tuonut hänelle paljon ystäviä. Maksimin tulevaisuudenhaaveena on lentäjän ammatti!

Tehtävämme on saada aikaan täyskäännöksiä katulasten elämässä.
Kiitos kaikille tukijoillemme työstä tähän asti ja tästä eteenpäin!

TULITIKKUJA SAATAVISSA JATKUVASTI!

Tikkujamme on jatkuvan kysynnän vuoksi pysyvästi saatavilla. Tervetuloa mukaan kampanjaan ensimmäisen tai uudemman kerran! Hinta on 3 euroa / 10 rasian puntti. Tilausmäärä ja myyntiaika on vapaa, minimitilaus 2 punttia. Jos tilaat tikkuja myyntiin, rahoja ei tarvitse tilittää, ennen kuin tikut on myyty.

Tilaukset ja lisätietoa 09-838 70128 tai mission.possible@icon.fi

uUTTA: KIRJEENSULKIJAT

Jouluaiheiset kirjeensulkijat perustuvat Irina Vashenkon piirtämään "Joulu Pietarin kaduilla" -korttisarjaan, jota on meiltä paljon kyselty.

Tarra-arkin hinta on 25 euroa, arkissa on 50 tarraa (yhden tarran hinta 0,50 eur.)

Tilaukset: mission.possible@icon.fi, puh. 09-838 70128, fax 09-838 70122, postitse Mission Possible ry, PL 120, 01451 Vantaa.

Kiitos mukanaolostasi!
P.S. Jatkossa tulossa muunkinlaisia tarroja.

Rahoitamme lasten auttamisen lahjoitusvaroin. Kiitos tuestasi!

KATULAPSITYÖN TUKITILIT:

Nordea 230918-15317
Sampo 800019-9292
OKO 572068-218443

Viitenumerot työkohteittain:

107 Katulapsityö Venäjällä
204 Katulapsityö Ukrainassa
408 Bulgarian romanilasten ruokailu- ja lukutaitoprojekti
903 Suurin tarve

Varainkeräyksellämme on Etelä-Suomen lääninhallituksen valtakunnallinen keräyslupa OKU936A.

Mitä eri summilla saa? Menevätkö varat varmasti perille?

Kristillinen lähetys- ja humanitäärisen avun yhdistys

PL 120, 01451 Vantaa, Merineulantie 4, 01450 Vantaa
puh. 09-838 701278, fax 09-838 70122, mission.possible@icon.fi

Lehtemme ilmestyy 6 kertaa vuodessa. Paperiversio on maksuton ja saatavissa suomeksi ja ruotsiksi.
Tilaa paperilehti tästä.

Lähetämme sähköpostilla uuden lehden linkin e-postituslistalle ilmottautuneille.
Tervetuloa mukaan, jos et vielä ole!

Usein esitettyjä kysymyksiä

Lisätietoa: Siirry kotisivujen alkuun

Lähetä meille postia