Karkulaisia ja tuhlaajapoikia

Suurin osa katulapsista on heitteillejätettyjä alkoholistiperheiden tyttöjä ja poikia.

Mutta joukossa on myös lapsia, jotka ovat päätyneet kadulle karattuaan hyvästä kodista.
Tapaat tässä numerossa karkulaisia, joita olemme auttaneet palaamaan koteihinsa.

Kuvassa poikia Odessan katupartiolta.

Tässä lehdessä:

Odessan päiväkeskus käynnistyi - Lapsia saatu jo kadulta pois sen kautta
Odessan alikäytävän pyhäkoululaiset
"Olen tuhlaajapoika ja haluan kotiin"
Luostarin kellonsoittaja
Missä hän on tänään? - Katjalla oli jälkeenjääneen paperit
Karkulaisia hyvistä kodeista
Viranomaiset ahdistelivat työtämme Krasnojarskissa
Lopetimme työn Kaliningradissa
Miten voit olla mukana
Kartta työkohteista
Yhteystiedot

Kuva: Poikia Odessan katupartiolla

UKRAINA, ODESSA

SASHA OSIPOV
Odessan katupartion johtaja

Päiväkeskus käynnistyi! - Lapsia saatu jo pois kadulta

Katulasten päiväkeskuksemme Odessassa on vihdoinkin saatu käyttöön! Saneeraus oli pitkä projekti, työtä tehtiin omin voimin ja varojen mukaan. Nyt meillä on lämpimät tilat, joihin voimme tuoda lapsia syömään, pesulle, täihoitoon ja vaihtamaan vaatteita ja joissa voimme järjestää heille pyhäkoulua ja muuta ohjelmaa sekä keskustella rauhassa heidän ongelmistaan.

Nuoret karkulaiset pulassa
Ensimmäisenä toimintapäivänä toimme keskukseen kaksi uutta poikaa, jotka löysimme kadulta: Vanjan, 12, ja Slavikin,11. He olivat erittäin likaisia, ja heidän vaatteensa haisivat hirveälle. Slavikilla oli korkea kuume, hän tärisi kauttaaltaan.

Pojat olivat kotoisin samalta seudulta kuuden tunnin matkan päästä Odessasta. He olivat saaneet päähänsä lähteä Odessaan, mutteivät pystyneet matkustamaan takaisin. Karkulaiset päätyivät yöpymään puistossa ikuisen tulen patsaan perustusten loukossa.

"Voi oma poikani, rakastamme sinua niin paljon!"

Kun saimme puhelimitse yhteyden Vanjan vanhempiin, he olivat äärimmäisen huojentuneita pojan löytymisestä! He matkustivat saman tien Odessaan häntä hakemaan. Joimme teetä keskuksessamme ja keskustelimme perheen kanssa siitä, kuinka Jumala piti huolta heidän pojastaan.

Paluu suuri tapaus kylällä
Slavik oli viikon sairaalassa kurkkutulehduksen vuoksi, ja veimme hänelle ruokaa ja vaatteita. (Ukrainassa läheisten on vietävä sairaalaan kaikki tarvikkeet.)

Slavikin yksinhuoltajaäidille saimme sanan pojan löytymisestä samassa kylässä olevan seurakunnan kautta. Äiti vuoroin itki ilosta, vuoroin vakuutti antavansa karkulaiselle kunnon löylytyksen!

Kun Slavik pääsi sairaalasta, hän oli enemmän kuin halukas palaamaan kotiin. Koko pitkän automatkan hän kuitenkin istui aivan ääneti peläten äidin nuhteita.

Äiti ja isovanhemmat kyselivät ihmetellen, keitä me oikein olemme, kun tällä tavalla autamme ihmisiä. Kerroimme työstämme ja kutsumuksestamme auttaa kadun lapsia. Lahjoitimme perheelle Raamatun ja kehotimme viemään Slavikin seurakunnan lastentoimintaan mukaan, siellä poika olisi hyvässä ja turvallisessa seurassa!

Slavikin paluu oli kylässä suuri tapaus, siitä kohisivat kaikki.

Alikäytävän pyhäkoululaiset: Odessan katupartion työ laajeni

Keskuksemme sijaitsee linja-autoaseman lähellä. Sen tuntumassa tyhjän asuntolan kupeessa on alikäytävä, jota harvoin käytetään. Siitä on tullut katulasten kokoontumispaikka. Kesäkuussa aloitimme myös siellä partiokäynnit. Tapaamme säännöllisesti kahtatoista 13-17 -vuotiasta poikaa.

Pojat nukkuvat likaisilla patjoilla, joita ovat löytäneet rakennuksesta. Iltapäivisin viemme heille lämmintä ruokaa, minkä jälkeen he istuvat patjoille kuuntelemaan Raamatun kertomusta. He ovat niistä erittäin kiinnostuneita, keskustelevat kanssamme ja kyselevät asioista.

Ennen meidän käyntejämme kukaan aikuinen ei ollut heitä auttanut. Päinvastoin, lapset kertoivat, että öisin jotkut aikuiset ovat jatkuvasti käyneet häiritsemässä heitä ja vaatimassa rahaa.

Muutamia päiviä sen jälkeen, kun olimme puhuneet pojille rukouksesta ja Jumalan varjeluksesta, he kertoivat meille ihmeissään: "Aloimme rukoilla, että Jumala varjelisi meitä yöllä, ja nyt olemme saaneet nukkua rauhassa, kukaan ei ole enää käynyt!" Pojat pyysivät meiltä Raamattua ja merkitsemään siihen kohtia, joissa puhutaan Jumalan varjeluksesta. Näytimme heille psalmit 91 ja 46, joita he nyt lukevat.

"Olen tuhlaajapoika ja haluan kotiin"

Uudessa partiopaikassamme Odessan keskustassa tutustuimme Zairiin (15). Hänen uzbekki-tadzhikkilainen perheensä asui aiemmin äidin kotimaassa Uzbekistanissa. Siellä oli levotonta, ja tadzhikkeja vihattiin ja jopa surmattiin. Eräänä päivänä Zairinkaan isä ei tullut kotiin...

Äiti, isoäiti ja poika muuttivat Ukrainaan - parempiin oloihin, kuten luulivat. Äiti ei löytänyt työtä ja alkoi juoda ja kierrellä, eikä hänestä ole kuultu enää pitkään aikaan.

Isoäiti ei pärjännyt Zairin kanssa. Poika eli kadulla, kunnes katkaisi välit kotiin lopullisesti ja matkusti kaverinsa kanssa Odessaan. Näin hänestä tuli yksi alikäytävän asukkaista.

Katupartiolla Zair kuunteli aina hievahtamatta Raamatun kertomuksia ja istui mahdollisimman lähellä. Kun luimme tuhlaajapojasta, joka päätyi sikojen kaukaloille, Zair tuli puhumaan kanssamme: "Minä olen kuin se tuhlaajapoika. Minäkin haluan palata kotiin ja laittaa elämäni kuntoon."

Kotikaupunki Skadovsk on kaukana Odessasta, mutta mitä merkitsi välimatka, kun pojalla oli halu palata kotiin! Saimme yhteyden Skadovskin evankeliseen seurakuntaan ja sitä kautta löysimme suunnattoman huolestuneen isoäidin.

Sitten koitti kotiinlähdön päivä! Toimme Zairin keskukseemme pesulle ja vaihtamaan vaatteita, ja lähdimme hänen kanssaan pitkälle kotimatkalle.

On vaikeaa kuvata pojan ja isoäidin kohtaamista. Kyyneleet valuivat, kun isoäiti sai takaisin ainoan läheisensä: "Odotin ja odotin, ja jokaisessa ohikulkevassa pojassa olin näkevinäni hänet!"

Veimme isoäidin ja Zairin paikalliseen seurakuntaan ja tutustutimme heidät sen jäseniin. Heiltä se saisivat kaikenlaista apua. Seurakunnan nuorisotyöntekjä lupasi hakea Zairin joka kerta pyhäkouluun ja muihin lasten ja nuorten tapahtumiin.

Jätimme Zairin ja isoäidin Jumalan haltuun, ja uskomme, että Hänellä on heitä varten oma erityinen suunnitelma!

Luostarin kellonsoittaja

Viktor Hugon romaanissa "Notre Damen kellonsoittaja" kerrotaan kyttyräselkäisestä Quasimodosta. Notre Damen kirkon eteen jätetty hylätty lapsi kasvatettiin siellä, ja hänestä tuli kellonsoittaja. Seuraavassa on tosikertomus Odessan luostarin kellonsoittajasta:

Partiollemme tuli toukokuussa 14-vuotias Vanja, joka heti sai muilta selkävammansa vuoksi liikanimen "kyttyräselkä". Hän yritti aina istua niin, ettei selkä näkyisi.

Vanja tuli Odessaan etsimään elantoa. Äiti joi jatkuvasti, isäänsä hän ei edes muista. "Kotona ei ollut mitään syötävää, myimme lehmämmekin", Vanja kertoi. "Olen kerjännyt asemalla ja saanut jonkun kolikon. Nukun torilla myyntikojun alla."

Toimme Vanjan keskukseemme pesulle. Hän oli kohtelias poika ja kovin kiitollinen, kun hoidimme hänen haavansa. Kerroimme hänelle Jeesuksesta, jolle kaikki olivat yhtä arvokkaita: terveet, sairaat, rammat, köyhät. Vanja kuunteli kiinnostuneena, ja kun lauloimme yhdessä, hänen kirkas äänensä kantautui kaikkien muiden yli.
Sitten Vanja katosi, kaksi viikkoa hän oli teillä tietymättömillä. Mutta kerran jakaessamme ruokaa puistossa näimme taas tutun hahmon tulevan meitä kohti.

Vanja hymyili leveästi, silmät loistivat, yllä oli puhtaat vaatteet. Arvovaltaisella äänellä hän tervehti kaikkia ja istui penkille kertomaan tarinansa. Kuultuamme sen kiitimme Jumalaa hänen huolenpidostaan tätä poikaa kohtaan!
Katuja kiertäessään Vanja oli tullut erään luostarin porteille. Vanha munkki huomasi hänet ja kutsui sisään. Kuultuaan pojan tarinan hän pani tämän koetukselle: antoi rahaa ja lähetti kauppaan. Joku muu olisi karannut rahojen kanssa, mutta Vanja toi kiltisti ostokset ja vaihtorahat. Munkki vei Vanjan luostariin, jossa hänet ruokittiin, pestiin ja puettiin. Ja sinne poika myös jäi.

Kuinka ylpeänä ja tyytyväisenä Vanja kertoikaan meille, että hänestä oli tullut tärkeä ja hyödyllinen! "Käyn kaupassa, kastelen kasvitarhaa, siivoan." Kuinka suuri merkitys onkaan sillä, että ihminen huomataan eikä häntä jätetä syrjään!

Kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme, että Vanja oli saanut uuden tehtävän: kellonsoittaja. Mieleeni tuli väkisinkin kertomus Notre Damen kellonsoittajasta!

Jos käytte Odessan laitamilla ja kuulette kellojen kaikuvan, niitä soittaa Vanja, luostarin nuori kellonsoittaja!

Missä hän on tänään?
Katjalla oli jälkeenjääneen paperit

MOSKOVA
MARINA DOLBINA

Katupartion johtaja

Katja ja pikkusisko Lena ajautuivat kadulle äidin juomisen takia. Löysimme surkeat tytöt metroasemalta kesällä 1999, ja he alkoivat käydä syömässä autollamme.

Siskokset olivat käyneet koulua vain satunnaisesti. Katjalle oli kirjoitettu määräys psykiatriseen sairaalahoitoon oppimisvaikeuksien ja karkean käytöksen vuoksi. 12-vuotias tyttö oli jo miliisinkin listoilla katuelämän vuoksi.
Otimme tytöt turvakotiin syyskuussa 1999. Lena sopeutui hyvin, mutta Katja oli erittäin negatiivinen lapsi ja tuntui vihaavan koko maailmaa. Ystävällinen ilmapiiri sai hänet kuitenkin sulamaan.

Turvakodissa tyttöjen koulukin alkoi sujua. Katjan hoitomääräys kumottiin, tyttöhän todettiin täysin normaaliksi!

V. 2003 Katja sai päästötodistuksen peruskoulun suppeasta oppimäärästä. Hän sai työtä myyjänä ja käy iltakoulua täydentääkseen opintojaan. Katja nimittäin haluaa poliisiopistoon, jotta voisi valmistua ongelmalapsia auttavaksi viranomaiseksi!

Lena asuu edelleen turvakodissamme. Äiti on ollut maatilallamme kuntoutuksessa, saanut työpaikan ja pysynyt työelämässä, vaikka ei olekaan täysin vapautunut juomisesta. Hän on myös remontoinut kotia. Tytöt ovat iloisia ja ylpeitä äitinsä elämän kulkemisesta parempaan suuntaan.

Tyttö, joka oli aikanaan tuomittu katuelämään,
on tänään itsenäinen 20-vuotias nuori nainen

PIETARI

Karkulaisia hyvistä kodeista

SLAVA VASHENKO
Pietarin työn johtaja

Monen lapsen (ja jopa aikuisen!) ajatukset noudattavat sananlaskua: "Missä tahansa muualla on parempi kuin siellä missä olen." Harhaillessaan onnea etsimässä monet ajautuvat karikkoon. Onneksi olemme pystyneet auttamaan näitä "tuhlaajapoikia" palaamaan kotiin!

Muutto suurkaupunkiin vei Kristinan kadulle
Kristinalla oli hyvä koti ja perhe Tsheljabinskissa. Hän kävi koulua, harrasti judoa ja menestyi kilpailuissa. Pietariin muutto oli kuitenkin käännekohta.

Kristina joutui mukaan Dybenkon metroaseman jengiin, haisteli liimaa ja yöpyi kadulla pitkiä aikoja. Vahvaa tyttöä kunnioitettiin, pojatkaan eivät halunneet häntä haastaa.

Monta kertaa veimme Kristinan kotiin kirjaimellisesti kädestä pitäen. Tyttöä hävetti mennä yksin, hän tiesi vanhempien kärsivän valtavasti hänen takiaan. Yritimme rohkaista Kristinaa jättämään kadun. Hän oli lahjakas tyttö, jolle elämä ei tuottaisi vaikeuksia.

Lopulta tyttö tulikin järkiinsä. Hän on ollut nyt kotona useita kuukausia. Soitamme hänelle usein, ja on aina ilo kuulla, että hänellä on kaikki hyvin!

Pasha - poika ilman rajoja
Pasha on iloinen poika, jolla on energiaa vaikka muille jakaa. Hän kävi mielellään katupartiolla, päiväkeskuksessa ja leireillämme.

Jo 11-vuotiaana Pasha alkoi haistella liimaa ja juoda. Tilanne paheni koko ajan. 8. luokan jälkeen hän karkasi kotoa ja asui kellareissa kadun poikien kanssa.

Vanhemmat olivat toivoneet Pashan ongelmien ja liimanhaistelun väistyvän iän mukana. Kun he havahtuivat todellisuuteen, meidän oli helpompi keskustella heidän kanssaan siitä, että lapsi tarvitsee ohjausta ja rajoja.
Suurella vaivalla saimme Pashan palaamaan kotiin ja kouluun. Hän oli jo tottunut katuelämään, jossa kaikki oli sallittua, ja oli pahasti liimariippuvainen.

Pasha käy nyt yhdeksättä luokkaa. Olemme nähneet hänet kadulla vain muutaman kerran. Kun kysyimme: "Haisteletko vielä liimaa?", hän sanoi iloisesti: "En, minähän käyn koulua!"

Julik - uuden turvakodin kautta takaisin äidin luo
10-vuotiaan Julikin löysi kadulta eräs avustajistamme. Poika oli karannut kotoa jo viidennen kerran ja tällä kertaa ehtinyt yöpyä kadulla viikon.

Äiti kertoi, ettei millään saa poikaa tottelemaan. Päätimme ottaa Julikin juuri valmistuneeseen turvakotiimme kolmen muun lapsen kanssa.

Poika todellakin oli hankala ja sai raivonpuuskia, mutta alkoi sitten rauhoittua. Olimme koko ajan yhteydessä myös äitiin. Julik alkoi käydä kotonaan viikonloppuisin, ja lopulta hän sanoi haluavansa palata kotiin. Poissa kotoa vietettyjen viikkojen jälkeen äiti tuntui todella rakkaalta!

UUTISIA

Viranomaiset ahdistelivat työtämme Krasnojarskissa

Siperian Krasnojarskin putkitunneleissa tapahtui kesäkuussa traaginen onnettomuus, viisi katulasta paloi kuoliaiksi. Vaikka partiomme ei edes toimi tällä alueella, viranomaiset alkoivat kovistella työmme johtajaa Ljuba Epantshintsevaa, ikään kuin työntekijöillämme olisi jotain tekemistä tapauksen kanssa.

Tästä kaupungin ainoasta katulapsitoiminnasta yritettiin usean viikon ajan löytää jotain vikaa. Muiden rikkeiden puutteessa viranomaiset huomauttivat, ettei yhdellä työntekijöistämme ole pedagogista pätevyyttä. Ljuba vastasi palkkaavansa viranomaisten osoittaman opettajan, jos tämä suostuu tekemään työtä turvakodin palkoilla... Asiaan ei enää palattu!

Lopetimme työn Kaliningradissa: Katupartion lapset kuntoutuskeskukseen

Päätimme kesäkuussa lopettaa katupartion ja päiväkeskuksen Kaliningradissa. Alue on erossa muusta Venäjästä, ja katulasten määrä partiolla on vähentynyt. Haluamme suunnata resurssimme suurempiin kaupunkeihin, joissa katulapsiongelma on pahimmillaan.

Päätökseen vaikutti myös se, että Kaliningradiin on tullut muitakin auttajia: katolinen kirkko on avannut ruokailukeskuksen, ja alueelle on tullut myös evankelinen nuorten päihdekuntoutuskeskus. Veimme tähän keskukseen 9 katupartiomme lasta lopettaessamme katukäynnit.

Teimme alueella työtä kolme vuotta. Iloitsemme jokaisesta lapsesta, jonka pystyimme auttamaan kadulta pois.

TULITIKKUJA SAATAVISSA JATKUVASTI!

Tikkujamme on jatkuvan kysynnän vuoksi pysyvästi saatavilla. Tervetuloa mukaan kampanjaan ensimmäisen tai uudemman kerran! Hinta on 3 euroa / 10 rasian puntti. Tilausmäärä ja myyntiaika on vapaa, minimitilaus 2 punttia. Jos tilaat tikkuja myyntiin, rahoja ei tarvitse tilittää, ennen kuin tikut on myyty.

Tilaukset ja lisätietoa 09-838 70128 tai mission.possible@icon.fi

KATUELÄMÄN KASVOT - uusi valokuvagalleriamme internetissä!

Opiskelijatyönä tehty galleriasivusto sisältää kymmeniä katulapsiaiheisia kuvia, joita Mission Possiblen toiminnanjohtaja Ignat Ivanov on ottanut vuosien varrella työkohteistamme. Tervetuloa tutustumaan osoitteessa www.mp-net.org/kadunkasvot

Rahoitamme lasten auttamisen lahjoitusvaroin. Kiitos tuestasi!

KATULAPSITYÖN TUKITILIT:

Nordea 230918-15317
Sampo 800019-9292
OKO 572068-218443

Viitenumerot työkohteittain:

107 Katulapsityö Venäjällä
204 Katulapsityö Ukrainassa
408 Bulgarian romanilasten ruokailu- ja lukutaitoprojekti
903 Suurin tarve

Varainkeräyksellämme on Etelä-Suomen lääninhallituksen valtakunnallinen keräyslupa OKU936A.

Mitä eri summilla saa? Menevätkö varat varmasti perille?

Kristillinen lähetys- ja humanitäärisen avun yhdistys

PL 120, 01451 Vantaa, Merineulantie 4, 01450 Vantaa
puh. 09-838 701278, fax 09-838 70122, mission.possible@icon.fi

Lehtemme ilmestyy 6 kertaa vuodessa. Paperiversio on maksuton ja saatavissa suomeksi ja ruotsiksi.
Tilaa paperilehti tästä.


Lähetämme sähköpostilla uuden lehden linkin e-postituslistalle ilmottautuneille.
Tervetuloa mukaan, jos et vielä ole!

Usein esitettyjä kysymyksiä

Lisätietoa: Siirry kotisivujen alkuun

Lähetä meille postia