Katulasten odotettu telttaleiri:

Viisi päivää poissa kadun todellisuudesta

Slava Vashenko, elokuu 2003

Pietarin työmme johtaja Slava Vashenko kertoo heinäkuisesta leiristä, “parhaasta tähän asti”, joka kosketti niin lapsia kuin vetäjiä.

Leirin valmistelu alkoi jo kauan etukäteen. Kaksi työntekijäämme kävi leirikurssin – mutta myös lapset valmistautuivat: heidän oli “ansaittava” leirimatka keräämällä tietty summa leikkirahojamme vozeja. Niitä saadakseen he siivosivat tilojamme, osallistuivat tietokilpailuihin, käyttäytyivät hyvin. Niille, joilta jäi puuttumaan vozeja, annettiin loppusumma tietysti anteeksi.

Kaikki leiriläiset suoraan kadulta
Kaikki vietiin ennen lähtöä vielä lääkäriin ja täihoitoon. Tällä neljännellä leirillämme oli 20 12-16 -vuotiasta varhaisnuorta sekä omat kaksi poikaani. Ensikertalaisia oli 12. Henkilökuntamme apuna oli vapaaehtoisia ulkomaita myöten. Yhteensä aikuisia oli 15.

Teemana syyllisyydestä vapautuminen
Opetuksen teemana oli: “Miten vapaudun syyllisyydestäni”. Monet katulapset kärsivät syvästä syyllisyydentunteesta. Heidän elämänsähän on täynnä varkauksia, valhetta ym. Erityistä syyllisyyttä tuntevat ne, jotka myyvät itseään.

“Kiusausten päivä”
Teema huipentui öiseen näytelmään, jota edelsi “Kiusausten päivä”. Valtakunnan (leirin) ankara kuningas määräsi kaikkialle asetettavaksi erilaisia kieltotauluja. Jos joku alamaisista (leiriläisistä) rikkoisi näitä käskyjä, häntä kohtaisi ankara rangaistus.

“Lapsilta kielletty!”
Kiellot olivat varsinaisia ansoja, ne oli mahdoton pitää. Korkean puun juurella oli kyltti “Ei saa katsoa ylös”. Jokaiselle tuli vastustamaton halu vilkaista ylös. Laiturilla luki “Uiminen kielletty”. Nuotion luona oli kaikenlaisia herkkuja: Coca Colaa, pähkinöitä, makeisia – mutta kyltti sanoi: “Vain aikuisille!” Eniten tyytymättömiä oli juuri tässä pisteessä!
Jokainen tuli päivän mittaan rikkoneeksi jotain kieltoa, nekin, jotka olivat tiukasti päättäneet pysyä lujina.

Hirmuinen rangaistus
Keskellä yötä, kun rankan päivän väsyttämät lapset nukkuivat makeasti teltoissaan, nousi Suuri Häly. “Kuninkaan palvelijat” herättivät lapset ja hätistelivät heidät rantaan. Siellä odotti vihainen kuningas, jonka vierellä seisoivat jättiläiset (kaksimetriset avustajamme) soihdut käsissään.

Valeri-setä pelasti!
Kuningas määräsi palvelijansa rankaisemaan käskyjä rikkoneita heittämällä heidät järveen. Leiriläiset, jotka tuskin olivat heränneet unestaan, kauhistuivat ajatusta kylmästä, märästä vedestä. Silloin yksi leirin vetäjistä astui esiin ja sanoi: “Teidän korkeutenne, voinko minä kärsiä rangaistuksen heidän puolestaan?” Armahduksen jälkeen monet lapset tulivat kiittämään märkää Valeri-setää, joka “pelasti” heidät.

Sanoma kosketti katuelämän kolhimaa poikaa
Eräs isommista pojista tuli näytelmän jälkeen luokseni ja sanoi: “Kiitos Slava-setä, ymmärsin, mistä oli kysymys.” Tämä poika on monta kertaa raiskattu, ja hänellä on katulasten keskuudessa maine “poika, jota isot miehet kysyvät”.

Unohtumaton viimeinen nuotio
Viimeisen lipunlaskun jälkeen syttyi perinteinen loppunuotio. Soitimme ja lauloimme tulen loimussa, ja lapsilla oli hauskaa. Niin lapsille kuin aikuisille jaettiin värikkäitä nauhoja, jotka piti sitoa sellaisten henkilöiden käteen, joita kohtaan he tunsivat kiitollisuutta, ystävyyttä tai kunnioitusta. Kohta kaikilla oli ranteissaan näitä arvokkaita nauhoja!

Kynttiläristi ja anteeksisaaminen
Jokainen leiriläinen sytytti nuotiosta kynttilän, jonka he veivät rantaan ristimuodostelmaan. Kysyin siellä, kuka haluaisi pyytää Jumalalta anteeksi rikkomuksiaan. Nousi yksi käsi, sitten toinen, lopulta kaikki. Rukoilimme yhdessä, ja siinä kynttiläristin äärellä sanoin heille: ”Jokainen meistä on elämässään tehnyt monia asioita, joita ei olisi saanut tehdä. Muistakaa elämässänne aina tätä ristiä ja tätä rukousta ja sitä, että olette saaneet kaiken anteeksi.”

“Emme halua lähteä pois!”
Ennen lähtöä kaikki lapset tulivat kiittämään meitä leiristä. Kysyin, mikä oli tehnyt heihin suurimman vaikutuksen. Joku sanoi “järvi”, toinen “pelit”, kolmas “näytelmä yöllä”, neljäs “loppunuotio”. Pasha, 14, sanoi, että eniten hän oli tyrmistynyt heti ensimmäisenä päivänä nähdessään “jättiläiset”. “En ole koskaan nähnyt niin isoja ihmisiä!”
Kaikki olisivat halunneet jatkaa leiriä.

“Emme halua lähteä täältä pois.
Täällä on niin hyvä olla.
Kaupungissa joudumme taas imppaamaan
ja tupakoimaan. Emme halua!” lapset sanoivat...

Pian tapasimme taas nämä nuoret katupartiolla. Muistelimme leiriä, ja oli hienoa nähdä, etteivät useimmat heistä olleet sen jälkeen koskeneet liimaan.