Valkeat ja mustat yöt

Maria Popova, joulukuu 2003

"Usein liikuin öisin kadulla erään toisen tytön kanssa. Jos joku luulee, että yöllä on vähemmän vaaroja, kun kaupunki nukkuu, se on suuri erehdys... Yöllä kadulla on aina sellainen tunne, että joku voi hyökätä milloin vain. Pelästyt jokaista rasahdusta ja katsot ympärille. Jos mukana on poikia, ei pelota niin paljon, mutta tarkemmin ajatellen, eivät he voisi ihmeemmin auttaa pahassa tilanteessa, pötkisivät varmaan pakoon..."

"Kerran kun kuljin yksin yöllä sumussa, perääni lähti joku mies. Pelästyin hirveästi. Juoksin seinän vierustaa, käännyin nurkan taakse, se oli kauhea tunne. Ajattelin vain yhtä asiaa: mies ei saa saada minua kiinni! Mutta se oli mahdotonta, hän juoksi kovempaa kuin minä. Viime hetkellä paikalle osui miliisiauto ja mies pakeni. Se oli pelastukseni. En tiedä, olisinko muuten enää edes elossa.Tuon tapauksen jälkeen minulla on ollut jatkuva tunne, että joku seuraa..."

Näin muisteli kadun pelottavia hetkiä lämpöputkikammiossa asunut Masha, jonka saimme pari vuotta sitten kadulta pois. Samantapaisia pelottavia kertomuksia kuulen usein katupartiokierroksella. Lasten kuvaukset öisistä kauhukokemuksista kouraisevat joka kerta sydäntäni.

Pietarissa käy paljon turisteja ihailemassa kaupunkia, erityisesti kesän "valkeiden öiden" aikaan. Mutta katulapset eivät öisin katsele kauniita näkymiä.

"Yö on kaikkein pahin aika" kertoi minulle Sasha. "Yöllä isot pojat voivat tulla hakkaamaan meidät. Tai raiskaamaan tytöt, jotka asuvat kanssamme."

Joskus talon asukkaat ajavat rappukäytävässä yöpyvät lapset ulos. "Vähän aikaa sitten asukkaat tulivat lyömään meitä ja satuttivat yhtä poikaa päähän ja huusivat että tapamme teidät, jos vielä tulette meidän kellariin", Sasha lisäsi.

Päiväkeskuksessa yritämme tuoda lasten maailmankuvaan myönteisempiä asioita. Osoitamme heille rakkautta, leikimme, pelaamme, viemme retkille, näyttelyihin, elokuviin. Osalla lapsista on koti, vaikka ongelmallinenkin, mutta toisilla ei ole mitään paikkaa, mihin mennä illaksi ja yöksi. He haluaisivat muuttaa elämänsä, mutteivat tiedä, miten se tapahtuu.

Juuri näitä lapsia varten haluamme perustaa yökeskuksen. Päiväkeskuksessa vietetyn mukavan päivän jälkeen lapsi ja nuori on valmis menemään yökeskukseen, ilman että kokee joutuvansa johonkin pelottavaan laitokseen. Tällä tavalla lapset käytännössä ovat koko ajan valvonnassamme - ja koko ajan vapaaehtoisesti, mikä on erittäin tärkeää katulapsen palauttamisessa normaaliin elämään.

Kun kysyin kadun pojilta, haluaisivatko he tällaisen yökeskuksen, heidän vastauksensa ei ollut "kyllä", vaan "Missä se tarkalleen on, ja milloin sinne voi tulla. Antakaa osoite!"