Katulasten tarpeisiin sovitettu leiri Suomenlahden rannalla

Radiotoimittaja Galina Shainskaja kirjoittaa katulasten leiristä, jonka pidimme Pietarin lähellä kesäkuussa 2002:

Tummansiniset teltat sulautuvat kodikkaasti aurinkoiseen rantamännikköön. Kesäpäivän kuumuudessa 18 lasta ja 12 aikuista puuhaavat eri tehtävissä Mahdollisuus-nimisellä leirillä. Nuotio palaa, joku pilkkoo porkkanoita, joku painaa T-paitoihin leirin tunnuksia, joku kantaa puita...

Kaikki on niin kuin millä tahansa leirillä. Jokin on kuitenkin erilaista. Ilmapiiri ei ole sama kuin koululaisten leirillä, jota lomalle päässeet lapset ovat innolla odottaneet.

Näkee selvästi, että nämä lapset eivät ole tottuneet viettämään iloista lomaa. Se onkin ymmärrettävää: kaikki he ovat monien ongelmien rasittamia katulapsia, joilla ei koskaan ole ollut normaalia lapsuutta.

Jotkut heistä ovat asuneet koko vuoden kellarissa tai ullakolla, jotkut myyneet itseään, jotkut karanneet lastenkodista, joltain on juuri kuollut äiti...

Telttakilpailu innosti lapsia

Osa lapsista on tällaisella leirillä jo toista kertaa, Sasha on ensikertalainen. Hän esittelee minulle lasten teltat. Niihin on haluttu saada kodin tuntua ja oman käden jälkeä, vaikka vain viiden päivän ajaksi.

Sashan telttaa koristavat ilmapallot, isommat pojat ovat reunustaneet telttansa polun kivillä, ovella on kaksi pikkumäntyä. Tytöt yrittävät voittaa parhaan teltan palkinnon kukkaistutuksella. Makuupussit ja pyyhkeet on asetettu siististi, hammasharjat ovat laseissaan. Näitä asioita lapsilla ei ole vuoden muina päivinä...

Katulapset ovat aivan omanlaisiaan lapsia

Leirin johtaja Slava Vashenko kertoo, että ohjelmassa on otettu huomioon katulasten erityisongelmia: heidän on vaikea kommunikoida ja tulla toimeen keskenään eivätkä he osaa leikkiä kuten normaalit lapset.

Päivä alkaa rantavoimistelulla ja aamuvartiolla. Edellisenä päivänä kunnostautunut leiriläinen nostaa lipun. Sitten jakaannutaan ryhmiin raamattutuokioon, joka sekin poikkeaa tavallisuudesta. Katulapsille asiat on opetettava käytännön kautta. Vierailupäiväni aiheena oli se, että luonto ja lapset itse ovat Jumalan luomistyön ihmeitä. Heille kerrottiin näön, kuulon ja ruumiin ihmeellisistä toiminnoista.

Lapset makasivat rantahiekalla katsellen pilviä, kuunnellen lintuja ja aaltoja. Heitä opetettiin ottamaan tämä kaikki vastaan lahjana Luojalta. Lapsilla on luontoa ja ympäristöään kohtaan hyväksikäyttävä asenne. Ehkäpä he tämän jälkeen näkevät siinä jotakin muutakin.

Sen jälkeen ryhmissä oli erilaista työtä ja puuhaa, päivällinen sekä iltakokoontuminen. Kaiken tarkoituksena oli enemmän kuin vain täyttää lasten aika toiminnalla. Tavoitteena oli opettaa heitä elämään ryhmässä, kommunikoimaan, näkemään kauniita ja hyviä asioita maailmassa, jonka he ovat oppineet tuntemaan vihamielisenä ja uhkaavana, ymmärtämään omaa arvoaan ja Jumalan rakkautta heitä kohtaan.

Lapsilla on suuri hellyyden tarve

Leirin johtaminen merkitsi vetäjille kokoaikaista omistautumista näille lapsille. Tehtävää ei helpottanut se, että useimmat lapset ovat riippuvaisia tupakasta ja liimasta. Kolmantena päivänä heillä oli enemmän tai vähemmän vieroitusoireita.

Katulapset ovat jääneet vailla vanhempien hellyyttä ja rakkautta. Leirin vetäjät pyrkivät osoittamaan näille lapsille erityistä huomiota, jotta he edes näiden päivien aikana saisivat kokea, mitä on olla tärkeä, toivottu ja rakastettu.

Leirillä kauppa kävi "vozeilla"

Leirillä lapsille opetettiin rahankäyttöä. Kaikesta työstä ja osallistumisesta sai palkan, ja kaikella oli hintansa. Rahana oli oma valuutta, "voz". (Nimi tulee sanasta vozmozhnost, 'mahdollisuus').

Ensimmäisinä päivinä lapset keskittyivät ansaitsemaan. Parhaan palkan sai halonhakkuusta, 300 vozia.Kolmantena päivänä kaikki muuttui "maksulliseksi": ruokailu, huvit, jopa uinti. Leirin kaupasta sai vozeilla makeisia ja muuta.
Tämä ei ollut pelkkää leikkiä. Lapset oppivat käyttämään rahaa kaikkein tärkeimpiin asioihin. Itsestään huolehtimaan joutuvat lapset tuhlaavat vähät rahansa helposti huveihin ja peleihin

Jo näinä muutamana päivänä tuli esiin lasten erilainen suhde rahaan: yksi pyysi lisää työtä, toinen ei välittänyt lisätienesteistä, kolmas ei olisi leirin lopussakaan luopunut vozeistaan ja käytti ne vastahakoisesti viimeiseen ateriaan.