Kadun karkulaisia palautettu koteihinsa

SLAVA VASHENKO
Pietarin työn johtaja

Monen lapsen (ja jopa aikuisen!) ajatukset noudattavat sananlaskua: "Missä tahansa muualla on parempi kuin siellä missä olen." Harhaillessaan onnea etsimässä monet ajautuvat karikkoon. Onneksi olemme pystyneet auttamaan näitä "tuhlaajapoikia" palaamaan kotiin!

Muutto suurkaupunkiin vei Kristinan kadulle
Kristinalla oli hyvä koti ja perhe Tsheljabinskissa. Hän kävi koulua, harrasti judoa ja menestyi kilpailuissa. Pietariin muutto oli kuitenkin käännekohta.

Kristina joutui mukaan Dybenkon metroaseman jengiin, haisteli liimaa ja yöpyi kadulla pitkiä aikoja. Vahvaa tyttöä kunnioitettiin, pojatkaan eivät halunneet häntä haastaa.

Monta kertaa veimme Kristinan kotiin kirjaimellisesti kädestä pitäen. Tyttöä hävetti mennä yksin, hän tiesi vanhempien kärsivän valtavasti hänen takiaan. Yritimme rohkaista Kristinaa jättämään kadun. Hän oli lahjakas tyttö, jolle elämä ei tuottaisi vaikeuksia.

Lopulta tyttö tulikin järkiinsä. Hän on ollut nyt kotona useita kuukausia. Soitamme hänelle usein, ja on aina ilo kuulla, että hänellä on kaikki hyvin!

Pasha - poika ilman rajoja
Pasha on iloinen poika, jolla on energiaa vaikka muille jakaa. Hän kävi mielellään katupartiolla, päiväkeskuksessa ja leireillämme.

Jo 11-vuotiaana Pasha alkoi haistella liimaa ja juoda. Tilanne paheni koko ajan. 8. luokan jälkeen hän karkasi kotoa ja asui kellareissa kadun poikien kanssa.

Vanhemmat olivat toivoneet Pashan ongelmien ja liimanhaistelun väistyvän iän mukana. Kun he havahtuivat todellisuuteen, meidän oli helpompi keskustella heidän kanssaan siitä, että lapsi tarvitsee ohjausta ja rajoja.
Suurella vaivalla saimme Pashan palaamaan kotiin ja kouluun. Hän oli jo tottunut katuelämään, jossa kaikki oli sallittua, ja oli pahasti liimariippuvainen.

Pasha käy nyt yhdeksättä luokkaa. Olemme nähneet hänet kadulla vain muutaman kerran. Kun kysyimme: "Haisteletko vielä liimaa?", hän sanoi iloisesti: "En, minähän käyn koulua!"

Julik - uuden turvakodin kautta takaisin äidin luo
10-vuotiaan Julikin löysi kadulta eräs avustajistamme. Poika oli karannut kotoa jo viidennen kerran ja tällä kertaa ehtinyt yöpyä kadulla viikon.

Äiti kertoi, ettei millään saa poikaa tottelemaan. Päätimme ottaa Julikin juuri valmistuneeseen turvakotiimme kolmen muun lapsen kanssa.

Poika todellakin oli hankala ja sai raivonpuuskia, mutta alkoi sitten rauhoittua. Olimme koko ajan yhteydessä myös äitiin. Julik alkoi käydä kotonaan viikonloppuisin, ja lopulta hän sanoi haluavansa palata kotiin. Poissa kotoa vietettyjen viikkojen jälkeen äiti tuntui todella rakkaalta!