JULIAN TARINA

Maria Popova, joulukuu 2001

“Kun tutustuin Juliaan joulun 2000 aikoihin, hän oli likainen, nälkäinen, hyväksikäytetty lapsi, joka halusi vain olla rauhassa. Hän oli 14-vuotias. Päiväkeskuksessa käyntien myötä hän alkoi muuttua silmiemme edessä, kertoo Pietarin katupartiomme työntekjä Maria Popova. Nyt, runsaat kaksi vuotta myöhemmin, tämä väkivallan, alkoholismin ja järjestäytyneen lapsiprostituution kauhuja useiden vuosien ajan kokenut tyttö on taidekoulun oppilas, joka usein myös innokkaasti auttaa päiväkeskuksessa ja katupartiolla.

Metro- ja rautatieasemilla näkee aina nälkäisiä ja likaisia lapsia kerjäämässä. Monet tutustuvat aikuisiin, jotka tarjoavat ”helppoa rahaa”. Näin toimii lapsiprostituutio. Välittäjinä on aikuisten lisäksi 17-19 -vuotiaita tyttöjä, itse entisiä lapsiprostituioituja, jotka nyt tarjoavat asiakkaille nuoria ”ystävättäriään” ja saavat osan maksusta. Monet tytöt ovat alkaneet myydä itseään jouduttuaan raiskatuiksi, kun heillä ”ei ole enää mitään menetettävää”.

Asiakkaat lyövät usein tyttöjä ja heittävät heidät autosta maksamatta. Varsin usein käy niin, ettei joku tyttö tulekaan takaisin. Jokainen on vaarassa joutua asiakkaiden julmuuden uhriksi.

Kun tytöt jakavat keskenään rahoja, heidän äänensä kuuluvat kauas. He huutavat ja haukkuvat toisiaan yrittäen saada itselleen suuremman osuuden. Ohikulkijat katsovat näitä tyttöjä halveksien. Harva ymmärtää, millaista painetta ja ahdistusta tyttö kokee joutuessaan kadulle.

Haluaisin hieman raottaa teille lukijoille verhoa näiden tyttöjen elämään. Tämän järkyttävän tarinan kertoi minulle Julia, jota olemme saaneet olla auttamassa irti kadun maailmasta.

Julian perheeseen kuuluivat vanhemmat ja Dima-veli. Isä ja äiti riitelivät usein, ja heidän huutaessaan lapset itkivät sohvan takana peloissaan.
Dima karkaili eikä lopulta palannut kotiin. Sisko piileskeli sohvan takana yksin. Isä joi usein. Kerran vanhempien riidellessä äiti auttoi tytön ulos ikkunasta ja sanoi: “Juokse mummin luo!”

Vanhemmat tytöt myyvät Juliaa

Mummin sijasta Julia turvautui metroaseman tyttöihin, joihin oli tutustunut. Tytöt lupasivat auttaa, ja näin 8-vuotiaasta tuli kadun asukas.

Julia kertoi minulle kyynelin, kuinka tytöt lähettivät hänet “hauskalle ajelulle” erään “sedän” kanssa. Hän luotti aikuiseen ja istui autoon pahaa aavistamatta.
He ajelivat pitkin kaupunkia, kauniit näyteikkunat kiitivät ohi. Äkkiä auto pysähtyi. ”Sedän” ilme oli täysin muuttunut. Julia yritti avata oven, mutta mies uhkasi häntä kirveellä. Sen jälkeisistä tapahtumista Julia muistaa vain kauhun.

Juliaa on myös kaupiteltu paikassa, jossa lapset myyvät pedofiileille kaikkia palveluita ja saavat 3 dollaria. Rahat menivät ruokaan ja alkoholiin, jota Julia oli alkanut käyttää 9-vuotiaana. Ruuaksi ostettiin pikamakaronia, leipä ja astiat etsittiin roskista. Julia yöpyi narkomaaniystäviensä kanssa kellarissa.

Kerran, kun Julia riiteli kadulla välittäjänsä kanssa, miliisi otti hänet kiinni ja ilmoitti hänen löytymisestään äidille. Tämä oli pitkään etsinyt tytärtään. Äiti oli eronnut ja mennyt uusiin naimisiin. Tyttären ongelmia paluu äidin luo ei kuitenkaan ratkaissut.

Painajainen jatkuu kotona

Kun äiti oli kotoa poissa, isäpuoli käytti tyttöä hyväkseen, mutta tämä ei uskaltanut kertoa äidille. Lopulta Julia ymmärsi, ettei selviäisi yksin, ja kertoi asiasta. Äiti ei kuitenkaan uskonut, vaan pieksi tytön. Saman kerroksen naapurit kuulivat tytön huudot ja yrittivät puolustaa tätä, mutta äiti oli järkkymätön päätöksessään ja ajoi tyttärensä kotoa pois.

Lastenkotiin — ja taas kadulle

12-vuotias Julia joutui miliisin vastaanottokeskukseen. Kun äiti tuli sinne, hän ei hakenut tytärtään, allekirjoitti vain huoltajuuden luovutuksen.

Julia sijoitettiin lastenkotiin. Pian hän kuitenkin pakeni kovaa kuria ja palasi kadulle prostituution, kerjuun ja juomisen pariin. Hän alkoi myös haistella liimaa. Juliasta tuntui, että katu ja jätesäiliöistä syöminen oli kaikki, mitä hän oli ansainnut ja ettei enää olisi tietä pois.

“Tapahtui ihme”

Tutustuin tähän kovia kokeneeseen tyttöön etsiessäni kaduilta uusia lapsia. Kävimme päiväkeskuksessa pitkiä keskusteluja, ja ihmettelin hänen avoimmuuttaan ja voimakasta haluaan alkaa elämä alusta ja elää perheessä.

Julia kertoi jälkeenpäin, että tulo päiväkeskukseen merkitsi hänelle “ihmettä”: “Kun tulin tänne, minulle tuli heti hyvä ja lämmin olo. Ennen tunsin, että minulla oli vain katu, mutta nyt minulla oli myös tämä kerho.” Muistan, kuinka Julia ensimmäistä kertaa päiväkeskuksessa ollessaan katsoi minua itkettynein silmin ja kysyi: ”Ettehän te aja minua pois?” En sanonut mitään, ainoastaan halasin häntä...

Isän luo

Julia mietti paluuta oman isänsä luo ja olisi halunnut käydä koulua, mutta pelkäsi, mitä isä sanoisi. Rohkaisimme häntä palaamaan kotiin, minkä hän tekikin.

Julia kävi edelleen päiväkeskuksessa. Lastenpsykologimme teki työtä hänen kanssaan, ja hän kävi usein myös minun kotonani. Kaikki tämä näytti vaikuttavan Juliaan positiivisesti. Tyttö alkoi puhua isälleenkin, ettei tämän pitäisi juoda vaan pitäisi tehdä työtä.

Koulunkäynti alkaa

Nyt Julia auttaa meitä etsimään lapsia kellareista ja osallistuu iloisesti kaikkiin keskuksen puuhiin. Julia on taiteellisesti lahjakas, ja saimme hänelle järjestetyksi paikan kuvataidekouluun. Hänen mielestään asiat ovat nyt hyvin.

Julia on alkanut puhua kadun lapsille, ettei näin voi elää ja että he yrittäisivät palata kotiin. Kaikkein parasta on, kun heille puhuu toinen lapsi, joka on itse ollut samassa tilanteessa ja löytänyt ulospääsyn.