Joulukuu 2003

TURVAKODIN KOLME UUTTA SISARUSTA
"Lähdemmekö me nyt kotiin?"

VALENTINA ROTENKO

Lokakuun lopussa turvakotiimme tuli 3 pientä ja suloista mutta surkeassa kunnossa olevaa sisarusta. He olivat olleet puolitoista kuukautta Malojaroslavetsin kaupungin sairaalassa, jonne heidät oli sijoitettu, kun heidän vanhempansa oli tuomittu vankeuteen. Sieltä heitä oli yritetty siirtää lastenkoteihin, mutta mikään laitos ei suostunut ottamaan heitä. Syynä oli se, että he ovat romaneja, eikä 2-vuotias Ganna ole Venäjän kansalainen. Eräs sairaalassa vieraillut henkilö, joka tiesi turvakodistamme, näki huonokuntoiset lapset sairaalan kurjissa oloissa ja kehotti henkilökuntaa ottamaan meihin yhteyttä.

Järkytyimme nähdessämme lapset ensimmäisen kerran. He olivat likaisia, laihoja ja laiminlyötyjä, tuskin kohottivat katsettaan maasta. Lasten kasvoilta heijastui pelko ja hämmennys. Kävimme heitä muutaman kerran katsomassa, että he tutustuisivat ja tottuisivat meihin.

Kun tuli aika panna heille ulkovaatteita päälle ensimmäisen kerran puoleentoista kuukauteen ja lähteä Moskovaan, Aljona katsoi minua silmiin ja kysyi: "Lähdemmekö me nyt kotiin?" Mikä ilo olikaan vastata: "Lähdemme!" He pääsivät nyt ensi kerran elämässään turvalliseen kotiin.

 

"En puhu, mutta ymmärrän",
Gannan silmät sanovat.

"Minä olen valmis!"
Aljona lähdössä turvakotiin.
Kun saavuimme perille, kaikki turvakodin lapset vyöryivät uusien tulokkaiden ympärille ja alkoivat jakaa keskenään lastenhoitotehtäviä! "Minä huolehdin tästä tytöstä", sanoi pieni Angelakin. "Mutta hänhän on sinua vanhempi", sanoin. "Silti!" Angela selitti.

Sisaruksille oli tehtävä turvakodissa perusteellinen syöpäläishoito ja heiltä oli valitettavasti ajettava hiukset, Gannakin joutui luopumaan ihanasta kiharasta tukastaan.


Aljona aloittaa vuoden päästä syksyllä koulun. Olemme alkaneet valmistaa häntä sitä varten, sillä hän on paljon ikäisiään jäljessä. Hän osaa laskea kymmeneen, kirjaimia hän ei vielä tunne.
Pikku Ganna ei puhu venäjää, mutta ymmärtää kyllä kaiken. Isosiskon kanssa hän puhuu romanikieltä. Opetamme tytölle leikin ohessa venäjää.

Ruslan on vielä aivan pieni. Äidin kertoman mukaan lapsi on vuoden ja 10 kk vanha, mutta piskuinen, laiha poika ei näytä edes yksivuotiaalta. Nyt Ruslan on alkanut kävellä ilman tukea. Hän kuuntelee aina erittäin tarkkaavaisesti, kun joku puhuu hänelle.

 

 

Sisarukset ovat jo ystävystyneet muiden lasten kanssa, ja isommat pyörivät koko ajan heidän ympärillään. Kaikki ovat todella kuin yhtä suurta perhettä, täällä ei kansalaisuuksilla ole mitään merkitystä, vaikka niitäkin löytyy kodistamme useita!