In memoriam: Sveta Vysotskaja, 13


MOSKOVA
MARINA DOLBINA, kesäkuu 2003

Tutustuimme Svetaan kaksi vuotta sitten, kun hän äitinsä kanssa tuli katupartion kylpypäivänä epidemiakeskukseen. Svetan äiti juo rankasti. He joutuivat kadulle neljä vuotta sitten, oleskelivat rautatieasemilla, yöpyivät ullakoilla ja alikäytävissä. Kesäisin Sveta hankki ansioita myymällä torilla kukkia.

Sveta eli vain 13 vuotta, mutta kuinka paljon kärsimystä mahtuikaan näihin vuosiin! Nuori tyttö, joka ei koskaan ollut käynyt koulua, harhaili Moskovan kaduilla elantoa etsien likaisena ja takkuisena, kenenkään kaipaamatta. Ainoa läheinen ihminen hänelle oli äiti, joka lisäansioita saadakseen myi Svetaa - ja myi kenelle sattui. Millaista kauhua ja kipua tunsikaan nuoren tytön sydän, millainen häpeä vainosikaan häntä kaikkialle!

Tämä on viimeinen kuvamme Svetasta. Se on otettu katupartion kylpypaikalta

Sveta yritti kovettaa itsensä ja olla välinpitämätön. Kuinka järkyttävä olikaan tämän jo lapsena pahimpaan mahdolliseen aikuisuuteen kasvaneen tytön kohtalo: hän ei koskaan saanut kokea normaalia elämää, onnellista ja huoletonta lapsuutta, äidin huolenpitoa...

Saimme äskettäin kuulla, että Sveta oli kuollut. Kun kysyin lapsilta asiasta enemmän, he kertoivat minulle kammottavan tarinan: Täit olivat pesiytyneet Svetan päänahan alle ja syöneet ja turmelleet hänen päänsä. Onneton tyttö raapi itseään jatkuvasti, koko nahka oli tulehtuneilla ja märkivillä haavoilla, hiukset täynnä mätää ja syöpäläisiä. Tulehdus levisi kaikkialle. "Oli kamlaa katsoa häntä", lapset sanoivat. "Hän oli hirveän kipeä ja raapi itseään, ja päästä putoili matoja."

Sveta ei lopussa enää pystynyt kävelemään, häntä kannettiin paikasta toiseen. Kuoleva tyttö ei halunnut, että hänen hyväkseen tehtäisiin mitään, hän oli väsynyt elämäänsä ja halusi sen loppuvan.

On käsittämätöntä, että meidän aikanamme kukaan voi kuolla täihin! Sveta ei saanut inhimillistä kohtelua edes hautauksessa... hänet pantiin samaan hautaan irtolaisten ja rappioalkoholistien kanssa.

Svetan elämä oli täynnä karkeaa ja alentavaa kohtelua. Hän ei koskaan saanut normaalien tyttöjen tavoin iloita kauniista vaatteista ja tavaroista, hän pukeutui ryysyihin. Muistan epidemiakeskuksesta, kuinka hänen alusvaatteensa olivat niin likaiset, että oli mahdotonta sanoa, minkä väriset ne olivat. Haju oli hirveä, tyttöparka itsekin häpesi tilaansa. Hänen risaisessa laukussaan oli omituisia tavaroita: tyhjä huulipunapuikko, piikitön kampa, särkynyt peili... mutta kaikki ne olivat hänelle tärkeitä.

Jumala, auta ja armahda kadun kodittomia tyttöjä, valaise heidän elämänsä, vedä heidät pois kaiken saastan keskeltä!

Svetan äiti on tyttären kuoltua alkanut juoda holtittomasti. Jumala, auta tätäkin onnetonta ihmistä, anna hänelle toivo tulevaisuudesta, hän on vielä nuori, anna hänelle lohtu! Älä anna hänen hukkua kipuun, joka raastaa hänen sisintään. Armahda tätä äitiä, Jumala!