Moskovan katujen tytöt
– monta särkynyttä elämää

Elokuu 2003

Tänä kesänä Moskovan kaduilla on ollut silmäänpistävää se, että siellä on
paljon enemmän tyttöjä kuin aiemmin.

Nämä nuoret eivät ole “ammattilaisia”, heitä on säälittävää katsoa.
Kun he tulevat katupartiolle ja alkavat hotkia keittoa, he ovat kuin lauma nälkäisiä kulkukoiria. He eivät itseään myymällä pysty hankkimaan edes riittävästi ruokaa.

Katupartion Marina Dolbinasta on tullut monelle tukihenkilö, kuin äiti, johon he turvautuvat. Hän vastaanottaa likaisten, sairaiden lasten halaukset ja suukot seurauksia pelkäämättä. Kun nuhtelen ja varoitan Marinaa tästä, hän sanoo vain: “Heillä ei ole ketään toista.”

Marina kertoo ohessa Moskovan katujen tytöistä.

Ignat Ivanov, MP:n toiminnanjohtaja

Asemien tytöt

MARINA DOLBINA

Kuinka murheellista on katsoa näitä tyttöjä: hentoja, nuoria – mutta jo elämän murjomia ja tahrimia. He asuvat asemilla, ullakoilla ja autiotaloissa lian keskellä, vilustuvat, sairastavat. Monilla ei ole kotia tai paikkaa, johon voisivat palata.

He elävät päivän kerrallaan ajattelematta tulevaa. Heidän maalatuilta huuliltaan tulvii huutoa ja kirosanoja, he peittävät pesemättömät kasvonsa ja turvonneet silmänalusensa meikkikerroksella, mikä saa heidän kurjuutensa ja rappionsa näyttämään entistä pahemmalta. Lähes kaikki haistelevat liimaa
– liiman, tupakan ja alkoholin väkevän hajun tuntee heidän ympärillään jo kaukaa.

He myyvät ruumiinsa ja sielunsa sille, joka maksaa eniten. He eivät valitse, heidät valitaan. Heille on sama, kenen mukaan lähtevät, he eivät pelkää AIDSia tai kuppaa, monet 15-16 -vuotiaat ovat tehneet abortin, heille tulee keskenmenoja. Heistä on tullut samanlaisia kuin omista vanhemmistaan, joita he syyttävät. Tytöt kulkevat yhdessä, mutta ovat samalla kaikki toistensa vihollisia. Joukossa on myös julmia ja karkeita, jotka voivat lyödä ja vahingoittaa toista aivan mitättömästä syystä.

Kun juttelee heidän kanssaan, kuulee lukemattomia surullisia tarinoita.
Kazanin asemalla tuli raskaaksi eräs 15-vuotias tyttö, joka halusi pitää lapsensa. Autoimme hänet takaisin kotiin. Muutaman kuukauden kuluttua hän kertoi kirjeessä, että hänelle oli syntynyt suloinen pieni poika, jota hän oli saanut pitää sylissään ja syöttää – mutta kolmantena päivänä lapsi oli kuollut. Syynä oli sydänsairaus, joka johtui äidin liimanhaistelusta ja juomisesta raskauden aikana. Voin vain kuvitella tämän nuoren tytön ahdistuksen. Nyt hänellä on onneksi kaikki hyvin, hän käy koulua ja asuu kotona!

Monet nuoret äidit jäävät kasvattamaan isättömiä lapsiaan kadulle. Heille nämä lapset ovat vain sattumia, ilman rakkautta syntyneitä.
Ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon asemilla on näitä tyttöjä. He odottavat meiltä huomiota, lämpöä, ymmärrystä, huolenpitoa ja neuvoja. Olemme auttaneet monia palaamaan koteihinsa.

Saakoon Jumala meitä auttaa ja antaa viisautta. Vastuu tuntuu suurelta, mutta myös se tuntuu suurelta, että saa olla jollekin tarpeellinen.

Hurjan Mashan
elämänmuutos

Kun näin Mashan ensi kerran, en vähään aikaan ollut varma, oliko hän tyttö vai poika. Hän käytti hirveää kieltä ja käyttäytyi röyhkeästi. Kaikella tällä hän halusi huomiota, samoin kuin sillä, että värjäsi hiuksiaan milloin punaisiksi, milloin vihreiksi.

Masha joutui jo vauvana lastenkotiin. 5-vuotiaana hänet adoptoitiin, mutta vanhemmat alkoivat juoda, ja hän joutui toiseen lastenkotiin. Sieltä hän karkasi, päätyi Moskovan asemille ja alkoi haistella liimaa. Hän oli niin raivoisa ja kova, että häntä oli alkuun erittäin vaikea lähestyä.

Mutta kun juttelin hänen kanssaan lempeästi ja ystävällisesti, hän alkoi sulaa. Ymmärsin, mitä kaikkea tämä vasta 15-vuotias tyttö oli joutunut kärsimään. Puhuin hänelle, että hänen pitäisi katsoa eteenpäin, ei taaksepäin, ja että Jumalalla oli häntä varten suunnitelma. Annoin hänelle Raamatun. Selitin, että jos hän palaisi lastenkotiin, sieltä järjestettäisiin hänelle asunto, kun hän täyttää 18.

Aloimme vähitellen huomata, että Masha alkoi muuttua. Hän lopetti liimanhaistelun, hänestä tuli “naisellisempi”, kasvoille alkoi tulla hymyä, hän alkoi käyttäytyä ystävällisemmin...

Lopulta tuli se päivä, jolloin hän ilmoitti haluavansa takaisin lastenkotiin. Tietenkään hänen elämänsä ei tule olemaan sielläkään helppoa, mutta se oli ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Uskon, että Mashalle käy hyvin!

Asemien tytöt

Asemien tytöt
– murheissani katson heitä.

Tytöt likaisissa kellareissa
– halveksivat itseään,
halveksivat kaikkia,
kiroavat kaikkia.
Juovat, polttavat hylätyissä taloissa.
Tytöt, joiden kohtalo
täyttää mielen kauhulla.

Nuoret tytöt,
viettelysten vainoamat,
elämä täynnä vihaa ja pahaa.
Paholaisen kuiluun ajamat,
autioon taloon teljetyt.

Rauniotalo,
ja siinä raunioituneet elämät.
Ikkunat raudalla peitetyt,
kaikki ovet tukitut.
Ei halua kukaan tätä taloa,
eivät tarvitse sitä vallanpitäjät.

Asemien tytöt,
sydän täynnä tyhjyyttä,
he etsivät rakkautta
sytyttämään sen.

Auttakoon Jumala meitä
kohtaamaan näitä tyttöjä,
antakoon henkeen voimaa
ja suuhun viisautta.

– Marina Dolbina–