Katujen nuoret äidit
– itsekin vielä lapsia

Kesäkuu 2004
MARINA DOLBINA

Toisen polven katulapset ovat todellisuutta Venäjällä. Kellarien ja asemien lapsiäidit synnyttävät pieniä tyttöjä ja poikia samaan toivottomaan katuelämään ja päihdekierteeseen, joka on heidät itsensäkin vienyt mukanaan.

Monille tuleville ja synnyttäneille äideille katupartiomme Marina Dolbina on ollut ainoa tuki ja turva.

"Kunpa se ei ikinä syntyisi"

On järkyttävää tavata heitä kaduilla, asemilla ja kellareissa - liimaa haistelevia tyttöjä suuren vatsansa kanssa... tai juuri synnyttäneitä, päihteiden ja katuelämän runtelemia lapsiäitejä... tai katujen uusia tyttöjä, joille tämä kaikki on kohta todellisuutta... Kuinka paljon särkyneitä kohtaloita, kuinka monta tuhoutunutta elämää!

He tulevat Moskovaan etsimään onnea, ja vapaus tuntuu heistä jännittävältä. Ennen pitkää he kuitenkin huomaavat olevansa halpoja katuprostituja - nekin, jotka ovat sanoneet minulle "minua ei kukaan käytä hyväksi". Heistä tulee alkoholisteja, heitä ajetaan paikasta toiseen, lyödään, nöyryytetään - ja lopulta kaikki on heille yhdentekevää. Heistä on jo tullut sisimmältään irtolaisia.

Tultuaan humalapäissään raskaiksi kuka tietää kenen kanssa he jatkavat samaa luisua yhä alemmas - haistelevat liimaa, juovat, polttavat - välittämättä uudesta elämästä, joka kasvaa heidän sydämensä alla.

He eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa äidiksi tuleminen ja se, että he kantavat sisällään pientä, ainutlaatuista ihmettä. Nämä lapset kuulevat jo ennen syntymäänsä pelkkää huutoa ja kiroilua. Kadun äidit eivät haluaisi lastensa koskaan tulevan maailmaan, he vihaavat ja kiroavat näitä syntymättömiä vauvoja. He tietävät, että kun lapsi syntyy, heillä ei ole mitään paikkaa, mihin mennä.

Nastja, 16, joka on seitsemännellä kuukaudella, puhuu juuri niin: "Kunpa se ei ikinä syntyisi." Nastja oli riidellyt äitinsä kanssa ja karannut kotoa. Kuullessaan raskaudesta äiti sanoi, ettei kotiin ole enää tulemista, elä kultasi kanssa... Lapsen isä kuoli asemalla tappelussa, siitä asti Nastjalle on kaikki ollut yhdentekevää. Hän nukkuu missä sattuu, syö, mitä sattuu - mutta ylpeys ei salli paluuta kotiinkaan.

Puistoalueella oleskeleva Anja, 16, synnytti äskettäin. Lapsi syntyi ennen aikojaan pienenä ja heikkona. Anjan synnytys käynnistyi metrossa. Koko odotusajan hän haisteli liimaa, poltti, nukkui sillan alla. Lapsi pantiin alulle, kun isä ja äiti olivat humalassa. Mikä odottaa tätä pientä vastasyntynyttä tyttövauvaa, kukaan ei tiedä. Anjalla ei ole paikkaa mihin mennä, eikä lapselle soisi samaa kohtaloa kuin Anjalle ja hänen alkoholistiäidilleen. "Isä" ei halua ottaa lapsesta mitään vastuuta.

Ines, joka synnytti 16-vuotiaana, yksinkertaisesti antoi lapsen pois jollekin vieraalle naiselle. Hän asuu rautatieasemalla ja on taas raskaana seitsemännellä kuukaudella. Kuinka monta partneria hänellä on ollut - hän ei itsekään tiedä. Nuori mies, joka on tulevan lapsen isä, haluaisi kodin, perheen, jossa häntä odotetaan kotiin töistä ja jossa lapset ja vaimo tulevat häntä vastaan. Mutta hän on varmaan jo huomannut, että Ineksen kanssa se ei onnistu. Ja Ines itse löytää pian toisen, jonka kanssa hän taas alkaa odottaa lasta...

17-vuotias Diana Kurskin asemalta synnytti poikavauvan 8. kuukaudella. Lapsi oli erittäin heikko. Diana pääsi sairaalasta, mutta vauva vietiin toiseen sairaalaan. Lääkärit yrittävät pelastaa lapsen hengen. Dianaa ei päästetä osastolle. Kun kysyn, miten vauva voi, hän on hiljaa. Koko odotusajan Diana asui aliravittuna rautatieasemalla, joi, nukkui kylmällä lattialla ja penkeillä. Hän ei tiedä tai ei halua tietää, kuka on isä. Hän itse on Ukrainasta, kaikki sukulaiset ovat kaukana.

Marina synnytti 16-vuotiaana ja vei lapsen äitipuolensa luo. Mutta kun lapselle ei ollut mitään ruokaa ja kun äitipuolikin päätti humalapäissään "karaista" vauvaa ja laittoi sen lumeen makaamaan, Marina menetti vanhempainoikeutensa. Todettiin, ettei hän voi kasvattaa lastaan, koska on itsekin vielä lapsi.

Katja täytti äskettäin 18. Hänen tyttärensä on jo 3-vuotias. Kun lapsi syntyi, Katja luovutti hänet pois - mihin hän olisi sen pannut, millä ruokkinut. Katjan äiti ja isäpuoli juovat, kotiin ei voi mennä. Katja kertoo kaikille, että käy tapaamassa tytärtään ja ottaa hänet luokseen, kun täyttää 18. Mutta kerran hän avasi minulle sydäntään ja sanoi, että tytär on jo kauan sitten adoptoitu, hän ei näkisi lasta koskaan...

Katujen lapsiäidit synnyttävät tyttöjä ja poikia,
joiden kohtalo tulee olemaan sama
kuin heidän omansakin.

Katja itse joutui lastenkotiin 3-vuotiaana. Eräs kodin sairaanhoitaja olisi adoptoinut hänet, mutta isoäiti ei antanut vaan otti hänet luokseen. "Kunpa minut olisi adoptoitu", Katja huokaa. Ehkä hän ei silloin olisi joutunut kulkemaan katuja.

Sasha, 17, ja Roman, 18, tutustuivat toisiinsa Kurskin asemalla. Siellä vietettyjen yhteisen viiden vuoden aikana heille syntyi ihana pikkupoika, Ljosha, joka on nyt 8-kuinen. Roma kuitenkin koko ajan juo ja sanoo, että koska hänen äitinsa ja isoäitinsä ovat olleet alkoholisteja, hänenkin osansa on sama. Kun sanon hänelle: "Katso nyt tämä pientä ihanaa lastasi, näyttääkö hän tulevalta alkoholistilta?" Roma nauraa, mutta näkee selvästi, ettei hän odota mitään hyvää lapsen osaksi.

Jatkuvasti juovuksissa oleva isä, hermostunut,
huutava äiti, kotina katkuinen asema, ympärillä liiman ja viinan haju
- siinä todella onkin kaikki ainekset tulevaisuudelle katulapsena.

Kaikista kadun vauvoista ainostaan Oljan pikkupojalle on käynyt hyvin. Onnistuimme lähettämään Oljan isoisänsä luo Ukrainaan. Hänellä oli siellä jo 3-vuotias lapsi. Synnytettyään toisen lapsensa Olja tuli epätoivoisena luoksemme. Isä, joka oli yrittänyt elättää perhettä varkauksilla, oli tuomittu kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

Olja pyysi meitä auttamaan hänet ja lapsen Ukrainaan. Hän ei pystynyt maksamaan asuinpaikan vuokraa eikä lapsen elatusta. Hän sanoi itkunsa lomassa, että mieluiten hyppäisi junan alle, mutta kun on tämä vauva..." Kiitos Jumalalle, että Olja on nyt kotona. Olemme hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, ja hän kertoo joka kirjeessä, kuinka pikku Danetshka kasvaa. Hän on nuorista äideistä ainoa, jolle syntynyt lapsi on rakas.

Kuinka paljon joudumme vielä näkemään tällaisia tyttöjä, kuinka monta raastettua, lokaan poljettua elämää vailla toivoa, iloa ja tulevaisuutta. Tyttöjä, joiden ainoana ilona ovat lapsuuden hajanaiset, häilyvät muistonkappaleet ja jotka eivät itsekään tiedä, miten kaikki on johtanut tähän. Nyt heistä itsestään on tullut äitejä, onnettomien, ilman rakkautta kasvavien lasten äitejä, jotka siirtävät näille kaiken sen pahan, likaisen ja negatiivisen,mitä itse ovat kokeneet.

Jumala, siunaa ja auta näitä onnettomia tyttöjä ja äitejä,
anna heille viisautta, etteivät he turmelisi lastensa elämää,
niin kuin heidän oma elämänsä turmeltiin!
Murra noidankehä heidän elämästään,
anna heidän elämäänsä ilo ja tarkoitus!

Meidän tehtävämme on olla kadulla ja tehdä kaikki se, mitä on tehtävissä näiden onnettomien nuorten hyväksi. Olemme auttaneet heitä sairaalaan ja maksaneet heidän olonsa ja hoitonsa siellä, lähettäneet Jaroslavlin maatilalle tai koteihinsa. Niillekin, jotka eivät ota vastaan tarjoamaamme mahdollisuutta päästä kadulta pois, työntekijöidemme tuki ja läsnäolo on tärkeää.