Maatilan uusia kuulumisia

Huhtikuu 2004
IGNAT IVANOV

Kun kävin viimeksi Jaroslavlin maatilalla ja kuntoutuskeskuksessa, pääsin kokeilemaan uutta, kauan kaivattua saunaa. Saunarakennus, jossa on pesu- ja pukutilojen lisäksi lämmityskattilahuone, sijaitsee asuntolan takana. Siinä otetaan venäläisten suosimia hirmuisia yli 100 asteen löylyjä. Saunojilla on päänsä suojana pipot, ja asiaan kuuluvat myös koivu- tai katajavihdat, joilla piestään olan takaa!

Maatilalla on kaikki kunnossa. Sato on säilynyt hyvin, vaikka jouduimmekin varastoimiaan osan perunoista kosteina.

Myymme perunaa, porkkanaa ja maitoa. Halvan sianlihan maahantuonnin vuoksi lihan tuotanto ei tällä hetkellä ole Venäjällä kannattavaa, mutta myymme pikkuporsaita.

Syksyllä tehtiin paljon vihannessäilykkeitä, ja myös lihaa säilötään keskuksen omiksi ja turvakodin tarpeiksi. Aina kun Moskovan turvakodilta tullaan käymään, auto lastataan lihalla, säilykkeillä, kananmunilla ja juustolla.

Kuntoutettavien luvuksi on vakiintunut 20-25, heidän ohjaajinaan toimii kaksi pariskuntaa. Kuntoutustyö todellakin tuottaa muuttuneita ihmisiä! Tapasin myös Pavelin, jonka rohkaisevan tarinan kerromme teille ohessa.

Kuva: Valioyksilö! Tilanhoitaja Juri Volkov ja ennätysporkkana.

"Minä se olen, äiti - Pavel!"

MARINA DOLBINA
Moskovan katupartio

Vuosi sitten tutustuimme rautatieasemalla Paveliin, pahoin alkoholisoituneeseen nuoreen mieheen. Hän oli elänyt 27-vuotiaasta elämästään viimeiset 14 vuotta kadulla. Pavelilla oli hyvä, raitis ja varakas perhe, mutta - "en vain pystynyt olemaan kotona", hän kertoi.

Epätoivoinen äiti kiersi asemia
Äiti kärsi tilanteesta valtavasti. Yhä uudelleen hän etsi poikaansa kaduilta, toi kotiin, kylvetti - mutta viikon kuluttua Pavel taas lähti tiehensä ja oli teillä tietymättömillä pitkiäkin aikoja. Mikään ei auttanut!

"Olen väsynyt katuun!"
Viime kesäkuun alussa tapahtui todellinen ihme: Likainen, takkuinen, täysin rappioituneen näköinen Pavel ilmestyi turvakotimme toimistolle silmä mustana, vääränkokoisissa vaatteissa, toinen hiha puolet lyhyempänä ja sanoi: "Olen väsynyt elämään kadulla ja saamaan nyrkistä jokaiselta vastaantulijalta. Otatteko minut kuntoutuskeskukseen?" 

Kun toimme Pavelin maatilalle ja ilmoitimme hänet kylän viranomaisille, kävi ilmi, että hänestä oli etsintäpyyntö. Äiti oli kääntynyt poliisin puoleen, kun ei ollut yli puoleen vuoteen kuullut pojastaan.

Uskomaton muutos
Pavel näytti niin kurjalta kuin kadun asukas ikinä voi, ja hänellä oli myös psyykkisiä ongelmia ja sekavuutta. Sitä uskomattomampi oli muutos, joka hänessä tapahtui! Pavel on nyt täysin selväjärkinen, tasapainoinen, siisti nuorimies, hän on lopettanut juomisen ja polttamisen, puhuu kunnioittaen perheestään, näyttää mielellään kuva-albumia.

Äiti ei tuntenut poikaansa
Kaiken huippu oli, että kun äiti muutaman kuukauden kuluttua tuli maatilalle tapaamaan Pavelia, hän ei tunnistanut poikaansa!
"Äiti, minä se olen, Pavel!" poika joutui sanomaan.

Äidin ilo oli sanoinkuvaamaton. Kaiken toivonsa menettäneenä hän äkkiä saikin poikansa takaisin terveenä ja normaalina ja sai kuulla sanat: "Äiti, sinä olet ainutlaatuinen, sinua ei kukaan voi korvata! "

Vielä toinen vuosi maatilalla
Kun ensimmäinen kuntoutusvuosi pian täyttyy, Pavel aikoo jäädä maatilalle vielä toiseksi vuodeksi.

"Käyn ensin katsomassa kotiväkeä ja tulen sitten takaisin. Ilman maatilaa en voi olla, kaikki täällä ovat minulle kuin omaa perhettä. Ilmapiiri täällä on aivan erityinen, ei sellainen kuin ympärillä maailmassa, täällä vallitsee rauha ja rakkaus." Maatilan jälkeen Pavelin suunnitelmissa on raamattukouluun meno.

Olemme niin iloisia, että hänellä on elämä edessään!

Pavel ei ole ainoa, joka on muuttunut täysin niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Olemmekin leikkimielessä sanoneet, että omaisten vierailuja varten meidän täytyy ripustaa kuntoutettavien kaulaan nimilaput, että heidät tunnistettaisiin!