|
Misha,
Syyttäjä, Alla, Ruslana... Aleksander Osipov, huhtikuu 2002
Merkkien ja tunnussanojen sarja johtaa pimeään ja tunkkaiseen maailmaan Kun meidät
vietiin ensimmäistä kertaa kellariin, meille kerrottiin, ettei
sinne pääse noin vain. On peräkkäisiä, pakollisia
merkkejä, jotka on tiedettävä.
Lapset oleskelevat ja nukkuvat kapeissa, matalissa huoneissa, joiden läpi kulkee putkia. Kellarissa ei ole ikkunoita, ilma on hirvittävän ummehtunut. Lattialla on matto, jonka päällä lapset nukkuvat, risa sänky, keittolevy, itse viritetty johto, roskista löydetty kasettisoitin. Seinät ovat kosteat ja homeiset. Lapset ovat sairaita, likaisia, vailla ulospääsyä tilanteestaan. Yhteen pieneen huoneeseen heitetään jätteet. "Emme uskalla viedä niitä ulos, koska meidät voidaan nähdä ja menetämme tämän paikan", he sanoivat.
Nuoret ovat
valinneet itselleen johtajan, Mishan, jota tottelevat. Hän on järkevän
tuntuinen 16-vuotias poika, joka on tullut pikkuveljensä kanssa Moldovasta.
- Jos meillä Ukrainassa talous on poissa raiteiltaan, siellä
tilanne on katastrofaalinen. Lapset pakenevat sieltä Ukrainan ja
Venäjän puolelle. Risti ja linkkuveitsi - kohtalotoverit New Yorkissa Olemme vieneet vanhimmille, lukutaitoisille nuorille mm. New Yorkin katujengeistä kertovan kirjan "Risti ja linkkuveitsi". Laitoimme kirjan väliin lapulla tällaiset terveiset:
Olemme vieneet heille myös nuorten kristillistä musiikkia, jossa puhutaan katuelämään liittyvistä aiheista: alkoholi, huumeet, prostituutio, abortit, rikokset, viha. Eräs poika piti näiden kasettien lauluista niin paljon, että sanoi aikovansa opetella soittamaan ne kitaralla. Nuoret puolustavat loukkoaan Kukaan ei
tiedä, kuinka kauan nämä lapset ja nuoret voivat asua maanalaisessa
piilopaikassaan. Kellareita ei käytännössä valvo kukaan.
|