Katulapsityö Ukrainassa Odessassa

 

 

Katupartiointimme tässä kodittomia lapsia puoleensa vetävässä Mustan meren turistikaupungissa alkoi vuonna 2000.

Odessassa on paljon katulapsia. Monet tulevat Moldovan ja Ukrainan väliseltä Transnistrian alueelta. He asuvat talvisin kellareissa ja lämpöputkistoissa, kesäisin puistoissa, joissa he usein nukkuvat paljaalla maalla tai puissa. Partioimme rautatieaseman puistossa, linja-autoaseman lähellä sekä satama-alueella.

Odessan toimintaamme johtaa Valentina Patsula (kuvassa), joka sairaanhoitajana voi lisäksi antaa lapsille ammattiapua. Katupartiota, joka käy kaupungilla viitenä päivänä viikossa kolmessa kohteessa, johtaa Aleksander Osipov (yläkuvassa).

Keväällä 2005 saimme uudet toimitilamme käyttökuntoon ja avasimme katulasten päiväkeskuksen, jonka yhteydessä pystymme järjestämään myös kylvetystä.

Katupartio auttaa joka vuosi monia lapsia sairaalahoitoon ja ohjaa heitä kadulta pois eri tavoin. Jotkut ovat olleet kriittisessä tilassa kuolemaisillaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lapsia on saatu palautetuksi takaisin koteihinsa tapauksissa, joissa kotiolot ovat olleet hyvät ja lapset ovat päätyneet kadulle karattuaan kodeistaan ajattelemattomuuttaan. Lapsia on saatu sijoitetuksi myös turvakoteihin.

Katupartiomme auttaa myös nuoria narkomaaneja.

   

Artikkeleita:

> Veljekset - järkyttävä raportti myrkytetystä pojasta
> Muodonmuutos eli Tyrmistyttävä kohtaaminen bussissa
> Ljuba odotti kuolemaa roskien seassa
> Oleg, 12: Sirpaleista syntyi uusi elämä
> Odessan katupartio laajeni
> Tuntemattoman pelko
> Päiväkeskus käynnistyi! - Lapsia saatu jo pois kadulta
>
Alikäytävän pyhäkoululaiset; Olen tuhlaajapoika ja haluan kotiin ; Luostarin kellonsoittaja
> Artjom - yksinäinen
> Lastensuojelupäivä
> Joulun sana Odessan kaduilta
> Zhenja sai avun viime hetkellä
> Lapset, joiden kohdalla ohikulkijat tekevät mutkan

> Kellarinuoret
> Ruslana ja Alla - kaksi kuihtuvaa elämää

 

< Takaisin